keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Uusia avauksia

 Entinen huippukiekkoilija Teemu Selänne on perustamassa Kaliforniaan uuden junioriliiga. Näin nuoret pelaajat pääsevät kehitystä tukevaan valmennukseen ja alueen seurat saavat myöhemmin uusia taitavia pelaajia omalta alueeltaan. Ihan yksin Selänne ei tätä sarjaa perusta vaan mukana on muutama entinen jääkiekkoilija. Selänne yritti elvyttää omaa kasvattajaseuraansa Jokereita tunnetuin seurauksin. Nyt sitten katsellaan miten tässä käy.

Pekkaa (Teemua) pahempi ei ole Eetu Selänne. Hän aloittaa kotimaisen kiekkouransa Heinolan Peliitoissa. Eetu Selänne on pelannut yliopistokiekkoa rapakon takana ja nyt on aika uusille avauksilla. Vielä ei ole kerrottu Eetun roolia tai pelipaikkaa, mutta pian se varmaan nähdään.

Viranomaiset ja asiantuntijat ovat suositelleet, että ihmiset varaisivat käteistä kotiin. Pari kymppiä riittää jo alkajaisiksi, mutta vähän enemmänkin voisi olla kotosalla. Korona-aikana ihmiset innostuivat operoimaan pankki- tai luottokortilla. Nyt suositellaan myös käteistä. Mikäli palvelunestohyökkäyksellä lamautetaan korttijärjestelmät, ihmisillä olisi hieman käteistä akuuttien asioiden hoitoon. Itse en ole vielä toteuttanut näitä suosituksia, mutta eihän se nyt ole kovin suuri vaatimus. Käteistä löytyy ehkä vajaa euro. Aika paljon vajaa euro. Oikeasti 45 senttiä ! Tai jos aivan tarkkoja ollaan, Riikan matkan peruina kaapin päältä löytyy yksi yhden sentin ja yksi kahden sentin kolikko.

Tampereen Ilveksen toimitusjohtaja ja hallitus tekivät uuden avauksen ja palkkasivat uuden valmentajan heti syksyn alkumetreillä. Sen jälkeen Ilveksen peli on kangistunut ja tappioputki on ollut edessä. Nyt kansa ja fanit odottavat joko ihmettä eli uutta nousua tai uusia hallituksen päätöksiä. Valmentajaura Pennasen ei ole saanut Ilveksen pelin hurlumheitä toimimaan. Ilveksellä on penkin takana mestaripelimanni Raipe Helminen. Kotiruokinnassa on valmentaja Jouko Myrrä. Uusia avauksia odotetaan. Jotkut jopa kärsimättömästi. Yleisesti on todettu, että valmentajavaihdos vaatii oman aikansa. Nyt Ilveksellä on kuukauden mittainen vieraspelijakso. Sen jälkeen jatkuvat kotipelit. Epäilemättä silloin  katsojamäärät sanelevat seuran hallituksen toimintaa. Kenties jopa asemaa. Pian nähdään !

Kuningas Charles on tehnyt uusia hurjia avauksia kautensa alkuvaiheessa. Kuningas nimitti pääministeri Sunakin Buckinghamin palatsin 1844-huoneessa eikä samassa huoneessa, jossa Elisabeth nimitti iät ajat pääministerit. Mitä vielä saammekaan nähdä ja kokea, kun kuningas pääsee vauhtiin ? Rojalistiset perinteet saattavat saada huutia ja kansalta kysytään ymmärtämystä kuninkaan uudistusten virrassa. Yllätä meidät Charles !

Mäkihypyn valmentaja ja neuvonantaja Mika Kojonkoski on saanut sovittua mäkimiehille uuden sponsorin. Mukana touhussa on ollut toinen entinen mäkimies, itävaltalainen Toni Innauer. Itävaltalainen ilmalämpöpumppuyhtiö IMD on sijoittanut miljoonan tähän nelivuotisen mäkiprojektiin.  Nyt sitten nähdään kuinka paljon meidän mäkimiesten saavutukset ovat kiinni riihikuivasta rahasta. Tai onko sittenkin kyse hyppääjien kunnosta ja taidoista ?

Rallin edellinen maailmanmestari Ott Tänak on jättänyt Hyndai-tallin. Tallin toiminta ei tyydyttänyt Tänakia ja seurauksena on pesäero. Mitä nyt sitten tapahtuu ? Nobody knows ! Ehkä joku uusi kuvio on Tänakin suunnitelmissa, muttei siitä ole vielä kerrottu mitään. Rallitalleja ei ole kovinkaan monia. Hyundain ja Toyotan lisäksi Ford ajelee jonkinlaisella kalustolla, mutta siinäpä se. Lyhyestä virsi kaunis, sanotaan !

Ameriikkalainen julkimo ja monimiljonääri Kanye West on menettänyt sponsorisopparin Adidaksen kanssa. Syynä ovat Westin antisemitistisestä lausunnot. Sponsorisopimuksia on arveltu 1,5 miljardin dollarin arvoiseksi. Erikoisista lausunnoistaan tunnettu West ei ole kuitenkaan jäämässä ihan mieron tielle. Hänen luomallaan vaatetuotemerkillä menee edelleen lujaa. Miehen omaisuuden arvo on arvioitu 400 miljoonan dollarin suuruiseksi. Alkaako alamäki ?  Eppäillä soppii. Mitä tyhmemmät lausunnot sitä kovempi maine ja suurempi myynti. Niinkö se menee ?


Ei kommentteja: