sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Katkarapu- ja lohileivät

 Lauantain kunniaksi tein katkarapu- ja lohileipiä. Katkaravuista tein moussea. Creme fraiseen sekoitin majoneesia ja moussea sekaan katkarapuja. Osaan moussesta ja katkaravuista lisäsin itse tekemääni tulista salsaa. Lohi oli graavattua limelohta. Leipien päälle sekoittelin kevyesti piparjuuritahnaa ja majoneesia.

Sitten itse leivät. Olin siinä onnellisessa asemassa, että pakastimessa oli vaimoni siskon tekemää saaristolaisleipää. Se on lievästi sanottuna aivan loistavaa, tummaa ja makeaa leipää. Graavin lohen ja piparjuuren kanssa pitelemätön tapas. Pieniä leipätapaksia tuli yhteensä parisen kymmentä. Lisäksi ostin kolme briossisämpylää, joista jokaisen leikkasin kolmeen osaan. Briossi on makea ja sopii hyvin katkarapujen kaveriksi. Päälle katkarapumoussea, tilliä ja sitruunaviipaleita. 

Oi, oi mitä herkkua. Kylmää valkkaria kyytipojaksi ja lauantai oli mallillaan. Leipiä oli niin paljon, että herkuttelimme vielä sunnuntainakin.

Jälkkäriksi vaimo väsäsi omenapannaria. Pannaria päälle hyvää hilloa (viikuna-, aprikoosi-, mustaherukka-, lakka-, mansikka-, aronia-, vadelma- tai vaikka luumuhilloa tai lemon curdia) ja kermavaahtoa päälle. Oi,oi toisen kerran. Jollei tästä tule vatsa täyteen, niin kannatta katsoa peiliin.

Ei kommentteja: