tiistai 17. tammikuuta 2023

Meiltä ja muualta

 Koira halusi matkustaa Tampereelta Tallinnaan mummoa tapaamaan. Se hyppäsi bussiin Tampereella ja matka alkoi. Ylihuolehtivan kansalaiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet koiran matkan tarkoitusta vaan toimittivat sen takaisin kotiinsa. Nyt koirien ammattiliitto on perustamassa koirabussia, jossa saisi matkustella rauhassa minne itse haluaa. Ameriikassahan on toiminut jo vuosikymmeniä bussifirma nimeltään Greyhound.

Turkki on asettanut Suomen ja Ruotsin NATO-sopimuksen ratifioinnin ehdoksi 130 terroristin luovuttamista Turkkiin. Nyt Suomen ja Ruotsin puolustusministerit ovat sopineet, että kummastakin maasta valitaan 130 nationalistit tärkeään hommaan. Ruotsi valitsee 80 ja Suomi 50 nuorta seikkailijaa lähetettäväksi Turkkiin. Tumma tukka ja  Turkin kielen taito luetaan eduksi. Vapaaehtoiset esittävät kurdeja, toimittajia ja entisiä vallankaappauksen suunnittelijoita. Menestyksellinen soluttautuminen johtaa oikeudenkäynteihin ja pitkiin vankeustuomioihin. Valtiot maksavat hyvän eläkkeen ainakin siinä tapauksessa, että Turkin ratifiointi  nopeutuu.

Kiinan väkiluku kääntyi laskuun väkeä oli 850.000 vähemmän kuin edellisenä vuotena. Maan johto ei jäänyt kuitenkaan ihmettelemään tapahtunutta niinkuin meillä Suomessa. Kiinan johtajat päättivät aloittaa koronan nimissä laajat rajoitustoimia. Niiden myötä kansalaisten piti viettää aikaa kotonaan eristyksissä. Sen toivottiin johtavan hedelmälliseen väkimäärän lisääntymiseen. Vaan toisin kävi. Syntyvyys väheni entisestään. Nyt Kiinan johto on kokeillut täysin päinvastaista keinoja. Ihmisten kontakteja ei kontrolloida millään tavoin, syrjähyppyjään suositaan ja lapsia saa olla vaikka kymmenen. Ulkomaalaisetkin kelpaavat tietyin edellytyksin. Syntyvät jäävät Kiinan kansalaisiksi.

Myös Suomen hallitus on tehnyt nopeita käänteitä. Tällä kertaa sähkön suhteen. Tutkijat ovat todenneet, että meikäläisten sähkömarkkinoiden ongelma ei olekaan sähkön puute tai sen kallis hinta. Päinvastoin. Pian sähköä on aivan liikaa ja se ei maksa mitään. Hallitus alkoi heti toimiin ja sääti lain, jossa suurille sähkönkuluttajille annetaan runsaasti valtion avustusta. Sen toivotaan innostavan kansalaisia ottamaan taloihin sähkölämmitys, laittamaan kaikkiin huoneisiin lattialämmitys, saunomaan vähintään kerran päivässä ja paistamaan lauantaisin joulukinkkua. Näin saadaan käytettyä kertyneet sähköt uusista tuulivoimaloista, pian avattavassa Olkiluoto kolmosesta ja vanhoista voimalaitoksista kuten Imatran Voimasta.

Terrafame kertoi alkavansa kaivaa uraania. Luonnon uraania on runsaasti maaperässä. Suomessa uraania ei voi jalostaa, mutta sitä osataan rikastaa Euroopassa. Aluksi tuotetaan 200.000 tonnia luonnonuraania. Jalostettu uraani riittäisi puoleen siitä uraanista, jota Olkiluoto 3 tarvitsee. Tarkkasilmäiset havainnoitsijat tietävät, että kyseinen voimala ei tarvitse uraania. Se ei tarvitse uraania, koska se ei valmistu koskaan. Jokainen tietää voimalan ongelmat. Tosiasiassa se on susi ja sudeksi jää. Kyse onkin Suomen NATO jäsenyydestä. Suomen tehtävänä uutena Natomaana on tuottaa uraania muille NATOn jäsenmaille. Näin Suomesta tulisi eräs kaikkein tärkeimmistä maista Natossa. Kun Stoltenberg jää eläkkeelle, Antti Kaikkosesta voisi tulla uusi pääsihteerin.

Jokerit eivät ole mikään narrijoukkue. Se suunnittelee pelaavansa Mestiksessä.  Joukkueella on kuitenkin pieni pulma. Se ei ole suinkaan Mestis-lisenssin saaminen. Narripaidoista puuttuu kotiareena. Hartwall areena on venäläisten omistuksessa eikä Nordikselle Jokereita päästetä, koska se on Stadin Kingien kotiareena. Ei hätää. Nyt suunnitellaan kotipelien pelaamista muiden joukkueiden halleissa. Tiettävästi Savonlinnassa on tyhjä jäähalli, sillä paikallinen SaPKo meni konkurssiin. Sen lisäksi ainakin Kirkkonummella, Vihdissä ja Keravalla ollaan kiinnostuneita. Miltäs kuulostaisi Keravan Jokerit. Ihan hyvältä ! Jokerifaneille tärkeintä ei ole kotiotteluiden paikkakunta vaan yleensä Jokereiden paluu jääkiekon pariin. Joukkueen kokoaminen on jo aloitettu. Suurin osa vanhoista Jokeripelaajista pelaa Suomessa, Ruotsissa tai Sveitsissä. Heidän odotetaan palaavat Narripaitaan heti kun kutsu kuuluu.

Ei kommentteja: