keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Uusi vuosi, uudet kujeet

 Syyrian uusi myyntivaltti on Captagon-niminen huume. Se on Isis-taistelijoiden käyttämä amfetamiinin tapainen piristyshuume. Sen avulla pystyy sotimaan tai työskentelemään monta vuorokautta putkeen. Huumekaupan sanotaan olevan hallituksen suojelussa ja mittakaava on niin suuri, että Syyria pidetään jo huumemaana. Se tarkoittaa, että huumeesta saadut tulot ovat merkittävä tekijä maan taloudessa.

Presidentinvaalien rankingissa Pekka Haavisto on ottanut kärkipaikan 25% kannatuksella. Olli Rehn on joutunut taipumaan. Syy lienee julkisuuskuvansa. Ulkoministeri Haavisto on päässyt esiin valtiovierailujen, EU- ja NATO-kokuksien myötä. Kolmantena on Ulkopoliittisen Instituutin johtaja Mika Aaltoila. Presidenttiehdokkaita ei ole vielä nimetty, lukuunottamatta Liike Nytin Harkimoa. Yllätysnimeä kaivataan, mutta kenellä olisi kansainvälistä ja ulkopoliittista kokemusta ?

Wille Rydman löysi henkisen kodin Perussuomalaisten riveistä. Rydman kyllästyi Kokoomuksen välttelyyn, väistelyyn ja hiljaisuuteen. Uusi puolue on lähellä Rydmanin ajattelutapaa. Hän on todennut Halla-ahon ja Purran poliittiset teemat ovat Rydmanin mieleen. Perussuomalaisten riveissä on paljon värikkäitä persoonia, joista monella on myös kokemusta lakitupien tunnelmista.

Korona pysyy otsikoissa tänäkin vuonna. Kiina on kääntänyt kelkkansa tiukan kororajoitusten jälkeen.  Kiinalaiset ovat päästäneet koronan jylläämään miljardiväestöönsä ja nyt muu maailma haluaa rajoittaa kiinalaisten matkustamista. Koronatestauksesta suivaantunut Kiina on esittänyt haisevan vastalauseen ja pitää toimia syrjivänä. Toisella puolella maailmaa Yhdysvalloissa koronan uusin muunnos on alkanut jylläämään. Kraken. Se on nopeasti tarttuva eli leviää kulovalkean tavoin. Suomeen uusi variantti ei ole laskeutunut - vielä ! Mutta eiköhän korona löydä meidän onnenpesän taas kerran.

Inkooseen odotetaan suurta lottovoittoa. Se on norjalainen teräsyhtiö Blastr Green Steel. Yhtiö aikoo perustaa Inkooseen suuren terästehtaan. Aiemmin tehdasta suunniteltiin pohjois-Norjaan, mutta siellä kansalaisten ja kuntien vastustus keskeytti hankkeen. Nyt Inkoossa odotetaan kieli pitkällä miljardiluokan tehdashanketta, joka työllistäisi yli tuhat henkilöä. Tehdas tuottaisi hiilineutraalia terästä vuodesta 2026 alkaen.

Christiano Ronaldo siirtyi Saudi-Arabiaan al-Nassri seuran riveihin. Vaivan palkkani on 70 miljoonan vuosiansiot. Ja mikä ettei. Ronaldo ura on joka tapauksessa menossa ehtoopuolelle. Maiseman vaihtaminen tekee kenelle tahansa terää. Saudien joukkueessa Ronaldo pääsee loistamaan ja olosuhteet lienevät hyvät, ehkä jopa loistavat. MM-kulta jäänee maalinsylkijältä saavuttamatta, mutta paljon on plakkarissa. 

Soten hyvinvointialueet ovat aloittaneet. Alkumetreillä hallinnon säätäminen lienee pääosassa. Asiakkaille ei liene mitään muutosta luvassa vielä pitkään aikaan. Rahaa on liian vähän, jolloin säästöillä aloitetaan. Painopistelueisiin päästää muutaman vuoden kuluttua. Luvassa on puhelin- ja nettipalvelujen lisääntyminen. Toivon mukaan paukkuja saadaan lisää perusterveydenhoitoon.

Ei kommentteja: