Käytiin katsomassa elokuva Manchester by the sea. Tässä elokuvassa käsitellään aivan tavallisten ihmisten traagista elämää. Melkein kaksi ja puolituntinen leffa on arkista ja armotonta kuvausta miehestä ja hänen yrityksestä kestää elämän kolhut ja huolehtia läheisistään. Muuta en kerro juonesta, etten pilaa kenenkään elokuvakokemusta. Tässä elokuvassa ei ole lainkaan viihdettä. Siinä on hyvin suomalaityyllistä maisemaa ja kerrontaa. Voin suositella kaikille aikuisille tätä juttua.
Ensi yönä valitaan maailman parhaat elokuvat. Manchester by the sea on yksi ehdokas monessa eri kategoriassa. Katsotaan miten Akatemia arvostaa tällaista karua elämän kuvausta kaiken viihteellisyyden keskellä. Mikään läpimurtoelokuvaa tästä tuskin koskaan tulee, mutta leffafriikit saavat omansa. Ja varttuneempi väki.
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
Ja maassa on kaikki hyvin
Nokia esittelee uusia puhelimia Barcelonassa. Nokia ei itse tee puhelimia, mutta joku espoolainen firma HMD Global tekee niitä intialaisille. Ehkä niitä myydään muillekin. Tai sitten intialaiset ovat ainoita, jotka muistavat Nokia-nimisen puhelimen.
Pärmäkoski voitti mitalin Lahden MM-kisoissa. Näin lähes vuosikymmeniä kestänyt hiihtotrauma on unohdettu, voitettu ja kuopattu. Suomalaisten hiihtäjien dopingista ei tarvitse muutenkaan puhua kun norjalaiset ja venäläiset ovat hoitaneet sitä virkaa.
Joku Kiemunki on erotettu Perussuomalaisesta puolueesta. Hän voi kuitenkin olla ehdokkaana kuntavaaleissa. Tuntuu kuin kyseisen puolueen tehtävä olisi tehdä tai sanoa asioita, joista joutuu oikeuteen tai pääsee viikottain ainakin lööppeihin. Siinä he ovat onnistuneet.
Median edustajat ja jotkut poliitikotkin ovat keskustelleet, väitelleet ja kiistelleet viime viikkoina Ylen puolueettomuudesta, avoimuudesta ja vapaasta journalismista. Kaikki alkoi siitä, kun Sipilästä ei saanut sanoa riittävästi. Seuraavaksi muutamat herkkänahkaiset toimittajat loukkaantuivat ja nostivat kytkintä. Nyt Yle tekee puolueettoman selvityksen Ylen ajankohtaisuutistoimituksen toimintatavoista ja ilmapiiristä. Tavallisesta kansasta tuntuu, ettei vähempi voisi kiinnostaa. Toosasta tulee ihan riittävästi älämölöä. Mediaa näyttää kiinnostavan vain se, mitä mitä muu media puhuu omasta mediastaan.
Aina yhtä innokas punapää, tanssija ja kestojulkkis Aira Samulin täyttää 90-vuotta. Tanssimalla voi elää vanhaksi. Vai onko kyse julkisuudessa palloilusta ? Tai ettei hän suostu luovuttamaan ? Ehkä hän on vaan niin utelias ? Tai sitten pirteä ihminen elää pidempään kuin tavis ?
Kuntavaalien ehdokasasettelu on loppusuoralla. Harva äänestäjä tietää, ettei kunnalla ole jatkossa
kuin alle puolet nykyisistä tehtävistä. Toisaalta viimeisimmän tutkimuksen mukaan 60 prosenttia
kansalaisista ei luota päättäjiin. Oli sitten kyse kuntapäättäjistä tai EU-päättäjistä. Sama prosenttimäärä eli noin 60 prosenttia kansalaisista käy käyttämässä äänioikeuttaan kuntavaaleissa.
Maailman parhaat amerkkalaiset elokuvat palkitaan ensi yönä Oscar-galassa. Ensin kaikki kuuluisat näyttelijät ja ohjaajat tulevat sisään. Heitä kuvataan ja kuvia kommentoidaan ja näytetään viikon verran iltapäivälehdissä. Sitten oskarit jaetaan parhaille viidelle-kuudelle elokuvalle, jotka tiedetään etukäteen. Sitten yllättyneet palkintojen vastaanottajat pitävät puheeen, jossa huomioidaan puoliso, tyttö- tai poikaystävä, vanhemmat, kollegat, ilmaston muutos, delfiinien elinolosuhteet ja maailman rauha. Lopuksi kyseisiä elokuvia näytetään meidän elokuvateattereissa seuraava vuosi. Tekijät käärivät koko hommasta miljoonaomaisuuden. Suomalaiset eivät ole mukana, koska maailman paras suomalainen elokuva "Hymyilevä mies" ei päässyt kisoihin. Tekohauska saksalainen elokuva pääsi edustamaan Eurooppaa.
Pärmäkoski voitti mitalin Lahden MM-kisoissa. Näin lähes vuosikymmeniä kestänyt hiihtotrauma on unohdettu, voitettu ja kuopattu. Suomalaisten hiihtäjien dopingista ei tarvitse muutenkaan puhua kun norjalaiset ja venäläiset ovat hoitaneet sitä virkaa.
Joku Kiemunki on erotettu Perussuomalaisesta puolueesta. Hän voi kuitenkin olla ehdokkaana kuntavaaleissa. Tuntuu kuin kyseisen puolueen tehtävä olisi tehdä tai sanoa asioita, joista joutuu oikeuteen tai pääsee viikottain ainakin lööppeihin. Siinä he ovat onnistuneet.
Median edustajat ja jotkut poliitikotkin ovat keskustelleet, väitelleet ja kiistelleet viime viikkoina Ylen puolueettomuudesta, avoimuudesta ja vapaasta journalismista. Kaikki alkoi siitä, kun Sipilästä ei saanut sanoa riittävästi. Seuraavaksi muutamat herkkänahkaiset toimittajat loukkaantuivat ja nostivat kytkintä. Nyt Yle tekee puolueettoman selvityksen Ylen ajankohtaisuutistoimituksen toimintatavoista ja ilmapiiristä. Tavallisesta kansasta tuntuu, ettei vähempi voisi kiinnostaa. Toosasta tulee ihan riittävästi älämölöä. Mediaa näyttää kiinnostavan vain se, mitä mitä muu media puhuu omasta mediastaan.
Aina yhtä innokas punapää, tanssija ja kestojulkkis Aira Samulin täyttää 90-vuotta. Tanssimalla voi elää vanhaksi. Vai onko kyse julkisuudessa palloilusta ? Tai ettei hän suostu luovuttamaan ? Ehkä hän on vaan niin utelias ? Tai sitten pirteä ihminen elää pidempään kuin tavis ?
Kuntavaalien ehdokasasettelu on loppusuoralla. Harva äänestäjä tietää, ettei kunnalla ole jatkossa
kuin alle puolet nykyisistä tehtävistä. Toisaalta viimeisimmän tutkimuksen mukaan 60 prosenttia
kansalaisista ei luota päättäjiin. Oli sitten kyse kuntapäättäjistä tai EU-päättäjistä. Sama prosenttimäärä eli noin 60 prosenttia kansalaisista käy käyttämässä äänioikeuttaan kuntavaaleissa.
Maailman parhaat amerkkalaiset elokuvat palkitaan ensi yönä Oscar-galassa. Ensin kaikki kuuluisat näyttelijät ja ohjaajat tulevat sisään. Heitä kuvataan ja kuvia kommentoidaan ja näytetään viikon verran iltapäivälehdissä. Sitten oskarit jaetaan parhaille viidelle-kuudelle elokuvalle, jotka tiedetään etukäteen. Sitten yllättyneet palkintojen vastaanottajat pitävät puheeen, jossa huomioidaan puoliso, tyttö- tai poikaystävä, vanhemmat, kollegat, ilmaston muutos, delfiinien elinolosuhteet ja maailman rauha. Lopuksi kyseisiä elokuvia näytetään meidän elokuvateattereissa seuraava vuosi. Tekijät käärivät koko hommasta miljoonaomaisuuden. Suomalaiset eivät ole mukana, koska maailman paras suomalainen elokuva "Hymyilevä mies" ei päässyt kisoihin. Tekohauska saksalainen elokuva pääsi edustamaan Eurooppaa.
keskiviikko 22. helmikuuta 2017
Poissaolijat
Eduskunnan tilastot kertovat, että suurimmat poissaolijat täysistunnoista ovat kokoomuksen Stubb ja perussuomalaisten Immonen ja Oinonen. Poissaolot ovat muita kuin sairauslomia, perhevapaita tai virkamatkoja. Stubb on ollut poissa 28 istunnosta ja Immonen ja Oinonen 24 kertaa. Kansanedustajien ei tarvitse tehdä tiliä poissaoloistaan toisin kuin oikeissa töissä olevat.
Eduskunnan istuntoja on vajaan 8 kuukauden ajan. Se tekee 30 viikkoa. Täysistuntoja on neljä viikossa tiistaista perjantaihin. Siis enintään 120 päivää vuodessa. Käytännösä ehkä sata päivää. Työtätekevä kansanosa on hommissa noin 225 päivää vuodessa. Luvattomia poissaoloja ei yleensä sallita lankaan. Poissaolosta seuraa ainakin palkan menetys. Yksittäisen kansanedustajan rooli on eduskunnassa toki pieni, mutta he itse hehkuttavat työn olevan vaativaa ja vastuullista. Totta onkin, että täysistunnoissa säädetään Suomen lait.
Miksi sitten poissaoloja on näin paljon ? Onko Stubbilla puhetilaisuuksia niin paljon, ettei kerkiä istumaan täysistunnoissa. Immonen taisi olla jonkinlaisessa kriisissä esiinnyttyään natsien valokuvassa. Onko hän häpeäpalussa kotonaan vai kavereidensa kanssa suunnittelemassa sinivalkoista Sumea. Oinonen kait on sitten estynyt muuten. Ehkei huvita joutavanpäiväinen leukojen loksutus, anteeksi, vakavamielinen yhteiskunnan kehittäminen.
Mitäpä, jos joku vääräleuka olisi poissa koko istuntokauden ? Ihan vaan piruuttaan. Tarkoituksena paljastaa nykysysteemin porsaanreiät. Se herättäisi ainakin huomiota. Syyksi voisi sanoa, ettei halua kertoa syytä. Kun ei tarvitse. Lupaan maksaa siitä heti kympin.
Ilmeisesti lähdetään siitä, että kansanedustajat ovat vastuussa vain äänestäjilleen, ei muille. Kansanedustajat ovat tarkkaan ottaen luottamushenkilöitä, joille maksetaan palkkio. Näinollen ajatellaan, että kansaedustajat ovat aina kansan tavattavissa. Mikäs siinä. Kun on itse säätänyt lait, ei niitä viitsi muuksi muuttaa. Autonomia on kaiken viisauden ja vapaan ajattelun alku ja juuri. Jo muinaista Kreikkaa hallitsivat vapaat miehet. Niin taitavat hallita tänäkin päivänä. Kreikassa ja Suomessa.
Eduskunnan istuntoja on vajaan 8 kuukauden ajan. Se tekee 30 viikkoa. Täysistuntoja on neljä viikossa tiistaista perjantaihin. Siis enintään 120 päivää vuodessa. Käytännösä ehkä sata päivää. Työtätekevä kansanosa on hommissa noin 225 päivää vuodessa. Luvattomia poissaoloja ei yleensä sallita lankaan. Poissaolosta seuraa ainakin palkan menetys. Yksittäisen kansanedustajan rooli on eduskunnassa toki pieni, mutta he itse hehkuttavat työn olevan vaativaa ja vastuullista. Totta onkin, että täysistunnoissa säädetään Suomen lait.
Miksi sitten poissaoloja on näin paljon ? Onko Stubbilla puhetilaisuuksia niin paljon, ettei kerkiä istumaan täysistunnoissa. Immonen taisi olla jonkinlaisessa kriisissä esiinnyttyään natsien valokuvassa. Onko hän häpeäpalussa kotonaan vai kavereidensa kanssa suunnittelemassa sinivalkoista Sumea. Oinonen kait on sitten estynyt muuten. Ehkei huvita joutavanpäiväinen leukojen loksutus, anteeksi, vakavamielinen yhteiskunnan kehittäminen.
Mitäpä, jos joku vääräleuka olisi poissa koko istuntokauden ? Ihan vaan piruuttaan. Tarkoituksena paljastaa nykysysteemin porsaanreiät. Se herättäisi ainakin huomiota. Syyksi voisi sanoa, ettei halua kertoa syytä. Kun ei tarvitse. Lupaan maksaa siitä heti kympin.
Ilmeisesti lähdetään siitä, että kansanedustajat ovat vastuussa vain äänestäjilleen, ei muille. Kansanedustajat ovat tarkkaan ottaen luottamushenkilöitä, joille maksetaan palkkio. Näinollen ajatellaan, että kansaedustajat ovat aina kansan tavattavissa. Mikäs siinä. Kun on itse säätänyt lait, ei niitä viitsi muuksi muuttaa. Autonomia on kaiken viisauden ja vapaan ajattelun alku ja juuri. Jo muinaista Kreikkaa hallitsivat vapaat miehet. Niin taitavat hallita tänäkin päivänä. Kreikassa ja Suomessa.
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Täältä tullaan !
Täältä tullaan ! Naistaiteilijat modernismin murroksessa.
Tampereen taidemuseossa avattiin Suomen juhlavuoden merkeissä maamme naistaiteilijoita esittelevä näyttely. Pääosin esillä on viime vuosisadan alkupuolella tai puolivälissä toimineista taiteilijoista ja heidän teoksiaan. Näyttely on kulttuuriteko, sillä esillä on useita vähemmän tunnettuja naistaiteilijoitamme.
En osaa sanoa tästä näyttelystä oikein mitään. Joitakin onnistuneita teoksia on mukana, mutta suurin osa on varovaisia ja voimattomia töitä. Yksi tällainen positiivinen uusi tuttavuus on Elga Sesemann, jolta on esilla aika monta teosta. Vaikuttaa siltä, että naistaiteilijoiden pääjoukko on ollut aika traditionaalista joukkoa. Tämä on murheellinen asia. Joko modernisteja sanan kansainvälisessä merkityksessä ei ole ollut tai sitten heitä ei ole löytynyt tähän näyttelyyn. Helen Schjerfbeck ja Ellen Thesleff ovat naistaiteilijoiden joukossa omassa luokassaan, vaikkei heidän töitään ole kovin monta tässä näyttelyssä.
Jonkinlainen kytkös nykypäivän naistaiteilijoihin olisi saattanut korjata tilannetta. Mutta tämä on tässä ja nyt. Tämä saattaa kiinnostaa itseäni vanhempia harrastemaalareita. Ehkä naisharrastajat saattavat saada jotain kicksejä tästä.
Tampereen taidemuseossa avattiin Suomen juhlavuoden merkeissä maamme naistaiteilijoita esittelevä näyttely. Pääosin esillä on viime vuosisadan alkupuolella tai puolivälissä toimineista taiteilijoista ja heidän teoksiaan. Näyttely on kulttuuriteko, sillä esillä on useita vähemmän tunnettuja naistaiteilijoitamme.
En osaa sanoa tästä näyttelystä oikein mitään. Joitakin onnistuneita teoksia on mukana, mutta suurin osa on varovaisia ja voimattomia töitä. Yksi tällainen positiivinen uusi tuttavuus on Elga Sesemann, jolta on esilla aika monta teosta. Vaikuttaa siltä, että naistaiteilijoiden pääjoukko on ollut aika traditionaalista joukkoa. Tämä on murheellinen asia. Joko modernisteja sanan kansainvälisessä merkityksessä ei ole ollut tai sitten heitä ei ole löytynyt tähän näyttelyyn. Helen Schjerfbeck ja Ellen Thesleff ovat naistaiteilijoiden joukossa omassa luokassaan, vaikkei heidän töitään ole kovin monta tässä näyttelyssä.
Jonkinlainen kytkös nykypäivän naistaiteilijoihin olisi saattanut korjata tilannetta. Mutta tämä on tässä ja nyt. Tämä saattaa kiinnostaa itseäni vanhempia harrastemaalareita. Ehkä naisharrastajat saattavat saada jotain kicksejä tästä.
maanantai 13. helmikuuta 2017
Tampereen lentokenttä laahaa
Finavian tilastot vuoden 2015-2016 matkustajamääristä ovat raskasta luettavaa Tampere-Pirkkalan osalta. Aiemmin Helsingin, Oulun, ja Rovaniemen jälkeenn neljäntenä ollut Tampere on kontannut pahasti. Nyt edelle ovat kavunneet Turku, Kittilä, Kuopio ja Vaasa. Tampere-Pirkkalan matkustjamäärä ylittää hipoen 200.000 matkustajaa.
Tuntuu aika erikoiselta, kun viime vuoden aikana on luettu lehdistä lentotoiminnan hirmuisista tavoitteista Euroopan lentokeskuksena tai katseltu kalliita tv- ja lehtimainoksia uusien yhteyksien avaamisesta. Näyttää siltä, että uusi lentotoiminnan johtaja on onnistunut tekemään silmänkääntötempun. Ulkoisesti näyttää hyvältä, mutta totuus on toisenlainen. Voi vain arvata kun seuraavaksi seuraa sarja selityksiä ja ennusteita kasvavista luvuista. Tähän mennessä tehdyt toimet kun eivät ole ehtineet purra. Rahaakin pitäisi satsata enemmän.
Kyse onkin aika kovasta hommasta. Lukujen pitäisi kaksinkertaisrua, jotta jotain muutost olisi ilmassa. Siksi paljon matkustajamäärät ovat romahtaneet. On aika selvää, ettei asukkaille suunnattu mainonta muuta mitään. Kyse on siitä, saadaanko suuria yhtiäöitä tai halpalentoyhtiöitä kiinnostumaan Tampereessta. Kun Helsingillä menee niin hyvin, samoin kuin Rovaniemellä ja Oululla, ei Finnaviaa kiinnosta pienten parinsadan tuhannen kenttien kehittäminen. Tampereen satsaukset ovat myös menneet lähes täysin pieleen. Vanhaan hyvään lähdettiin kaupungin korkeimmalta tasolta neuvottelemaan isojen poikien kanssa. Nyt toimintatapa on muuttunut. Tänään vastaavaa hommelia hoitelee joku kovapalkkainen puuhailija, jonka pääasiallinen tehtävä on olla esillä mediassa ja polttaa rahaa mainoksiin. Tulos on sen mukainen.
Tampereen kaupungin johtoporras ja pormestari ovat saaneet huomiota runsailla kaupungin verovarojen investoinneilla. Sen sijaan aiempien vuosien johdon ja johtajien halu ja kyky imeä kaupunkiin ulkopuolisia toimijoita on lopahtanut. Siitä esimerkkeinä ovat jatkuvasti kasvavat työttömyysluvut, isojen yritysten hiipuminen ja häipyminen. Vastaavasti Turun seudun ja Lounais-Suomen aikaansaannokset uusien avausten, telakka- ja autoteollisuuden lisäämisessä on ollut upea menestystarina.
Tuntuu aika erikoiselta, kun viime vuoden aikana on luettu lehdistä lentotoiminnan hirmuisista tavoitteista Euroopan lentokeskuksena tai katseltu kalliita tv- ja lehtimainoksia uusien yhteyksien avaamisesta. Näyttää siltä, että uusi lentotoiminnan johtaja on onnistunut tekemään silmänkääntötempun. Ulkoisesti näyttää hyvältä, mutta totuus on toisenlainen. Voi vain arvata kun seuraavaksi seuraa sarja selityksiä ja ennusteita kasvavista luvuista. Tähän mennessä tehdyt toimet kun eivät ole ehtineet purra. Rahaakin pitäisi satsata enemmän.
Kyse onkin aika kovasta hommasta. Lukujen pitäisi kaksinkertaisrua, jotta jotain muutost olisi ilmassa. Siksi paljon matkustajamäärät ovat romahtaneet. On aika selvää, ettei asukkaille suunnattu mainonta muuta mitään. Kyse on siitä, saadaanko suuria yhtiäöitä tai halpalentoyhtiöitä kiinnostumaan Tampereessta. Kun Helsingillä menee niin hyvin, samoin kuin Rovaniemellä ja Oululla, ei Finnaviaa kiinnosta pienten parinsadan tuhannen kenttien kehittäminen. Tampereen satsaukset ovat myös menneet lähes täysin pieleen. Vanhaan hyvään lähdettiin kaupungin korkeimmalta tasolta neuvottelemaan isojen poikien kanssa. Nyt toimintatapa on muuttunut. Tänään vastaavaa hommelia hoitelee joku kovapalkkainen puuhailija, jonka pääasiallinen tehtävä on olla esillä mediassa ja polttaa rahaa mainoksiin. Tulos on sen mukainen.
Tampereen kaupungin johtoporras ja pormestari ovat saaneet huomiota runsailla kaupungin verovarojen investoinneilla. Sen sijaan aiempien vuosien johdon ja johtajien halu ja kyky imeä kaupunkiin ulkopuolisia toimijoita on lopahtanut. Siitä esimerkkeinä ovat jatkuvasti kasvavat työttömyysluvut, isojen yritysten hiipuminen ja häipyminen. Vastaavasti Turun seudun ja Lounais-Suomen aikaansaannokset uusien avausten, telakka- ja autoteollisuuden lisäämisessä on ollut upea menestystarina.
Ajan takaa
Ripustin näyttelyn Hervannan kirjastoon. Esillä on nelisenkymmenta taulua. Suuri lukumäärä selittyy pienillä töillä. Niitä taitaa olla yli kolmekymmenta. Ajan takaa on näyttelyn nimi. Kirjaston virkailija halusi näyttelylle nimen. Ajan takaa on kahdella tavalla ymmärrettävissä. Osa töistä on ikäänkuin menneisyyden kukkia ajan takaa. Toisella tavalla ymmärrettynä kyse on takaa-ajosta. Ajan töiden tekemisellä jotain takaa. Maalari ajaa ainakin itseään takaa. Tai jotain sen tapaista. Esillä on aika erilaisia töitä abstrakteista mylpyröistä kuumailmapalloihin ja siltoihin. Isosta skaalasta huolimatta olen aika tyytyväinen kokonaisuuteen. Näyttely on esillä kaksi viikkoa 13.-25. helmikuuta. Kannattaa käydä katsomassa. Ei ehkä ihan niin hyvä kuin Jarmo Mäkilän näyttely, mutta melkein.
Taitaa muuten olla kahdeksastoista näyttelyni.
Taitaa muuten olla kahdeksastoista näyttelyni.
lauantai 11. helmikuuta 2017
Jarmo Mäkilän näyttely
Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella avautui Jarmo Mäkilän retrospektiivinen näyttely. Kyse on Mäkilän koko tuotantokauden teoksista. Vuonna 1952 Raumalla syntynyt Mäkilä on paitsi taidemaalari, myös installaatioiden tekijä ja opettaja. Karkeasti voi sanoa näyttelyn jakautuvan kahteen osaan. Suuremman osan muodostavat värikkäät pop- ja sarjakuvataiteeseen liittyvät maalaukset. Niissä kuljetaan tälle tyylisuunnalle ominaisessa sarjakuvamaisessa maailmassa. Mukana on maailman tähtiä Johnny Rottenista ja Jimi Hendrixistä Leniniin ja suomalaiseen romantiikan ajan maalausklassikoihin. Mäkilän taiteessa yhdistyvät sota, seksi, populaarikulttuuri, Niiden pinnallisuus ja sarjakuvamaisuus iskevät suoraan katsojaa päin. Toisaalta ajan myötä iskevyys on myös tylsynyt ja esineellistänyt väkeviä töitä. Mukana on myös suuri joukko vaaleita freskomaisia töitä, joissa menneisyyksien työt heräävät henkiin haalentuneina, mutta tunnistettavina mestariteoksina. Mäkilän maalaustekniikka on ihailtavaa.
Toinen osa, joka on ripustettu pääosin museon alakertaan kuvaa Mäkilän mieskuvaa, lapsuutta ja nuoruutta. Nämä 2008 jälkeen maalatut teokset ja istallaatiot tuovat uudenlaisen ja intiimimmän kuvan Mäkilästä. Värien iskevä kauneus on taipunut raadollisiin ja koskettaviin kalman väreihin. Pois on maalarin huipputarkka kuvamainen maalaustyyli. Karut, osin jopa ahdistavat kuvat kertovat ankeasta menneisyyden kokemuksista. Samankasvoiset pojat eivät iloitse vaan leikkivät osin julmia aikuisten leikkejä. Miehen kuva on maskuliininen, mutta andistava ikäänkuin vangitun miehen maailma. Sitä ympäröivät vahvat metsät tai sudet. Maalausten tekniikka on raskaampaa, epätarkempaa ja värimaailmaltaan harmaata tai pastellia.
Yhdistävänä piirteenä on Mäkilän halu havahduttaa katsojaa. Hän tekee sen yhtähyvin sarjakuvamaisella ja ulkokohtaisella iskevyydellä kuin myös omakohtaisella eret seisauttavalla ankeudella. Näyttelyssä jää pienelle huomiolle nuori Mäkilä ja sosialistisen realismin kausi. Ikäänkuin hyvästinä tälle näyttelyssä varjona pysyttelevälle kaudelle on humoristinen teos "Punainen vaara". Siinä punapukuinen, silikoonejaan esittelävä nainen on Leninin ja muiden bolshevikkien ympäröimänä. Katsojalle jätetään vapaus valita kumman punaisen vaaran haluaa nähdä.
Mäkilä on vahva ja menestynyt taitelija sekä kotimaassa että maailmalla.
Toinen osa, joka on ripustettu pääosin museon alakertaan kuvaa Mäkilän mieskuvaa, lapsuutta ja nuoruutta. Nämä 2008 jälkeen maalatut teokset ja istallaatiot tuovat uudenlaisen ja intiimimmän kuvan Mäkilästä. Värien iskevä kauneus on taipunut raadollisiin ja koskettaviin kalman väreihin. Pois on maalarin huipputarkka kuvamainen maalaustyyli. Karut, osin jopa ahdistavat kuvat kertovat ankeasta menneisyyden kokemuksista. Samankasvoiset pojat eivät iloitse vaan leikkivät osin julmia aikuisten leikkejä. Miehen kuva on maskuliininen, mutta andistava ikäänkuin vangitun miehen maailma. Sitä ympäröivät vahvat metsät tai sudet. Maalausten tekniikka on raskaampaa, epätarkempaa ja värimaailmaltaan harmaata tai pastellia.
Yhdistävänä piirteenä on Mäkilän halu havahduttaa katsojaa. Hän tekee sen yhtähyvin sarjakuvamaisella ja ulkokohtaisella iskevyydellä kuin myös omakohtaisella eret seisauttavalla ankeudella. Näyttelyssä jää pienelle huomiolle nuori Mäkilä ja sosialistisen realismin kausi. Ikäänkuin hyvästinä tälle näyttelyssä varjona pysyttelevälle kaudelle on humoristinen teos "Punainen vaara". Siinä punapukuinen, silikoonejaan esittelävä nainen on Leninin ja muiden bolshevikkien ympäröimänä. Katsojalle jätetään vapaus valita kumman punaisen vaaran haluaa nähdä.
Mäkilä on vahva ja menestynyt taitelija sekä kotimaassa että maailmalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)