Suomen olympiakomitea on suuressa viisaudessaan valinnut urheilijoita Pyeongchangin talvikisoihin. Puolet porukasta muodostuu miesten ja naisten jääkiekkojoukkueista. Toinen puoli onkin mielenkiintoisempaa väkeä. Tiivistetysti sanottuna joukkueessa on puolet turisteja, joilla ei alun perinkään ole mitään mahdollisuutta menestyä eli päästä omassa lajissaan kymmenen parhaan joukkoon. Hiihdossa miesten ja naisten joukkueessa riittää olla neljä edustajaa. Kaksi heistäkin ovat mukana viestien takia. Mäkihyppyyn ei tarvitse lähettää ketään. Ampumahiihtoon riittää kaksi naista. Alppilajeihin ei ketään. Ei myöskään curlingiin eikä taitoluisteluun.
Entisaikaan valittavan urheilijan piti päästä kuuden joukkoon, myöhemmin kahdeksan parhaan joukkoon. Suomen urheilijoiden menestyksen heikkenemisen myötä on kriteereitä höllennetty. Periaate pitäisi olla, että valittava urheilija on toistuvasti päässyt kansainvälisissä kisoissa kymmenen parhaan joukkoon. Toistuva voisi olla minimissään kolme kertaa. Mieluimmin enemmän.
Nyt Olympiakomitea haluaa palkita seuroja, valmentajia ja urheilijoita hyvästä arkityöstä. Se on palkinto, jotta urheiluväki arvostaisi Olympiakomiteaa. Toinen syy on kisojen näkyvyys. Heidän mielestään on suomalaisen urheilun etu lähettää osanottajia, joilla ei ole menestymisen mahdollisuuksia, mutta he näkyvät ruudussa. Näkökulma on ikäänkuin pr-toiminta. Tiivistetysti voi sanoa, että Olympiakomitealla on edelleen liikaa rahaa. Huippuja tukemalla ja kriteereitä tiukentamalla kerrotaan kilpaurheilijoille pelin säännöt. Urheilijan pitää olla kansainvälisen tason tekijä. Muuten ei ole asiaa edustustehtäviin.
Olen puhunut taas. Ugh !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti