perjantai 16. helmikuuta 2018

Olutboikotti

Vain tunnustaa, että olen oluen ystävä. Erityisesti vahvat oluet ovat mieleeni. Ilahduin suuresti kun hallitus hyväksyi uuden alkoholilain. Sen myötä oli luvassa paljon parempia oluita kaupan hyllyihin. Tunnetusti Euroopassa on valtaisa määrä hyviä oluita, joiden alkoholiprosentti on 5-5,5 %. Odotin, että vuoden alusta kaupan hyllyillä alkaa löytymään monia kiinnostavia tuotteita. Mitä vielä. Lähikaupassani on ollut tarjolla noin kaksikymmentä erilaista keskioluttuotetta. A-oluita on ollut 0-2 merkkiä. Usein ei mitään. Koivistonkylän Prismasta löytyy lähemmäs sata erilaista keskioluen vaihtoehtoa. A-oluita on ollut 2-3. Nekin suomalaisia. Halvin keppana maksaa 90 senttiä. Halvin A-olut maksaa puolet enemmän. Sen sijaan kaupoista löytyy monenlaisia lonkeroita ja limuviinoja. Niitä mainostetaan uutuuksina.

Syytän Alkoa. Se on monopolillaan myynyt ja myy edelleen lihavan organisaation takia ylikalliita oluita ja muitakin juomia. Asiakas maksaa tästä tehottomasta toimintatavasta.

Syytän maitokauppoja. Niitä ei kiinnosta asiakkaiden tarpeet vaan niitä kiinnostaa tyhjentää (ja täyttää) varastojaan ja pokkuroida panimoiden ehdoilla. Hyllyt ovat täynnä keppanaa ja panimoista ei saa A-olutta.

Syytän tukkukauppoja. Niitä ei kiinnosta tuoda maahan normaaleja eurooppalaisia oluita, sillä niillä on edelleen eurooppalaisten suurpanimoiden Suomea varten tekemiä keskioluita. Niitä ei voi myydä muualle, koska kukaan muu maa ei niitä halua. Tukkukauppa haluaa jarruttaa A-oluiden maahantuontia. Niitä ei myöskään kiinnosta suomalaisten pienpanimoiden vahvat oluet niin kauan kuin sopimukset eurooppalaisten panimoiden kanssa ovat voimassa.

Syytän panimoja. Suomalaiset olutpanimot ovat kiinnostuneet tuottamaan lonkeroita ja limusekoituksia. Se on niiden mukaan uusi sauma tehdä rahaa. Panimot eivät ole kiinnostuneita panemaan A-oluita, koska niiden suurimittainen valmistaminen vaatii tuotannon uudelleen
järjestämistä ja tuotto on pienempi kuin lonkeroissa.

Olen ryhtynyt olutboikottiin. En osta kaupasta tai ravintolasta yhtään alkoholipitoista olutta. En ainakaan Suomessa. Sen sijaan ryhdyn maistelemaa 0,0 % oluita. Kuvaavaa on edellä mainittujen toimijoiden aikaansaannokset tämän oluen hinnoittelussa. Pullo tai tölkki maksaa reippaasti yli euron, vaikka siinä ei ole yhtään alkoholin valmisteveroa. Joka tapauksssa olen boikotissa siihen asti kunnes kaupasta löytyy yhtä paljon molempia oluita.

Olen puhunut. Ugh !

Ei kommentteja: