keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Hämmennystä herättää...

Hämmennystä herättää...

Sinisen tulevaisuus-puolueen suuri paljastus. Paljastus osoittautui uuden logon esittelytilaisuudeksi. Logo on helppo muistaa vaikkei muistaisikaan tätä urbaaniksi legendaksi jäävää puoluetta. Se nimittäin muistuttaa erehdyttäväst erään suomalaisen osuuskauppaliikkeen S-kirjainta.

Kansanedustaja Susanna Kosken ylimieliset lausunnot työttömien toimeentulosta. Alkaa näyttämään siltä, että niin sanotut kansan edustajat eivät ymmärrä mitään tavallisten ihmisten elämästä tai olosuhteista. Tärkeintä on heitellä kärjekkäitä mielipiteitä, joilla pysyy lööpeissä ja telkun ajankohtaisohjelmissa. Taitaa olla jonkinlaiset vaalit taas tulossa.

Helsingin poliisipäällikkä Aapion virastapidättäminen ja tullihallituksen pääjohtaja Hartikaisen viraltapidättämättä jättäminen virkarikossyytteen selvittämisen ajaksi. Aapio ei valvonut huumepäällikkö Aarnion tiedonantajien raportointia ja Hartikainen ei jäävännyt itseään päätettäessä oman vaimon palkkaamisesta. Tuomarit päättävät ovat nämä herrat rikollisia vai eivät.

Pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuutettujen sotekritiikki, suurimpien kaupunkien johtajien sotearvostelu ja opposition sotevastustus. Ei tee mitään. Ministeri Saarikko viittaa kintaalla koko porukalle sanomalla, että asiasta on olemassa toisenlainenkin näkökanta. Se minkä hallitus on päättänyt jyrätä läpi, meni syteen tai saveen. Sentään kyseessä on maamme historian suurin uudistus. Ei sitä kannata pilata kaikenlaisten näsäviisaiden kommenteilla.

Miestoimittaja Aki Linnanahde riisui itsensä alasti. Vanhaan hyvään aikaan missit ja filmitähdet olivat puolipuikeisia päästäkseen esille ja saadakseen työkeikkoja. Nyt radion miestoimittaja joutuu samaan, vaikka varsinainen homma on radion puolella. Ehkä tavoite on muuttaa radio näköradion kaltaiseksi.

Kesähelteiden jälkeen on luvassa sateita, rajuilmoja ja ukkosta. Niitä on tulossa 24 tuntia. Tosin eri paikoissa ja eri aikaan ympäri Suomea. Muutama vuosi sitten vastaavat säämuutokset uutisoitiin sanomalla: "Luvassa sadekuuroja ja pilvistä. Pohjanmerellä voimistuvaa tuulta. Ukkoskuuroja voi esiintyä Kainuun ja koillis-Lapin alueella".

USA ja Etelä-Korea järjestävät sotaharjoitukset Korean eteläisellä merialueella. Tällä ei ole mitään tekemistä Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean päämiesten tapaamisen tai Pohjois-Korean ydinasearsenaalin purkamisen kanssa. Kunhan vähän pojat harjoittelevat, ettei taidot pääse ruostumaan.

Argentiinalainen Diego Maradona siirtyy valko-vanäläisen jalkapalloseuran Brestin puheenjohtajaksi. "Jumalan käsi" ratkaisi aikoinaan maalin MM-kisojen loppuottelussa. Sittemmin Maradonasta tuli Napolin kruunaamaton kuningas, huumemies ja potkut saanut valmentaja.

Uusi jääkiekon suomalaisseura on kiinalainen Kunlun. Sen valmentajaksi tulevat  entisistä valmentajista Tapparan Tapola, Jypin ja Ässien Aho ja HIFK:n Lindfors. Lisäksi huhutaan Barkov seniorin liittymisestä porukkaan. Lienee epäselvää,  tuleeko myös pelaajakaarti meikäläisistä kiekkolijoissa. Saattaa olla, että tarkoitus on kasata kiinalainen superjoukkue Pekingin 2022 olympialaisiin.




Ei kommentteja: