Omalta kohdaltani tein pesäeron uskontoihin viisikymmentä vuotta sitten. Siitä huolimatta uskonto ja erityisesti kristillinen uskonto on ollut eri tavoin lähimaastossa. Nuorena oli innokas väittelijä ja halusin haastaa uskovaisia eri uskontojen edustajia. Sittemmin kiinnostus keskusteluihin on hiipunut. Nyt vanhemmalla iällä olen tarkkaillut oppien ja käytännön toteutuksen ristiriitaa. Sitä mitä puhutaan ja saarnataa ja toisaalta mitä tehdään käytännössä. Tosiasia lienee, että nykypäivinä kristillisten uskontojen vaikutus väestön keskuudessa on muuttunut entistä etäisemmäksi ja muodollisemmaksi.
Halua todeta, että uskonnot tekevät myös hyviä asioita. Suuren maailmankaikkeuden selittäminen on kylmä ja raskas tehtävä. Uskonto voi antaa siihen lohdullisen, joskin väärän selityksen. Useat uskovaiset tekevät myös pyyteetöntä työtä vähempiosaisten auttamiseksi.
Uskontojen suurin pulma on pääasettamuksessa. Tärkein oppi on usko itse uskontoon, jumalaan tai allahiin. Tämä tärkeimmäksi nostettu vaatimus on kehäpäätelmä. Siihen ei ole vaihtoehtoa. Sillä pyritään vahvistamaan itse uskontoa ja jättämään sisältö toisarvoiseksi. Olet puolellamme tai ulkopuolella. Muita vaihtoehtoja ei ole. Tärkeintä on turvata uskonnon olemassaolo uskomalla siihen. Mielestäni tätäkin suurempi tavoite tulisi olla. Se on uskonnon tärkeimmän sisällön määrittäminen. Mitä ihmisen tulisi ennen muuta tehdä ?
Ulkopuolisena haluaisin antaa oman ehdotukseni uskontojen sisällön yksinkertaistamisesta. Itse asiassa selvittäisiin kahdella pääajatuksella tai opilla.
Ensiksi uskonnon ja uskovaisen tärkein tehtävä. Se on auttaa muita ihmisiä. Ei yhtään sen monimutkaisempi tavoite. Erityisesti heikompia, sairaita, yksinäisiä ja hyljeksittyjä. Toki muitakin, mutta erityisesti apua tarvitsevia. Myös henkisesti apua tarvitsevia. Mieluummin köyhiä kuin rikkaita. Mieluummin avuttomia kuin kohtalaisesti toimeentulevia.
Toiseksi uskonnon ja uskovaisten tulee unohtaa tai jättää pienelle huomiolle omat tarpeensa. Pyyteettömyys. Annetaan oma elämä muiden auttamiseen. Rahan ja vaurauden kerääminen, vallan himoitseminen, mielihyvän ja nautintojen hakeminen jne tarpeet ja tavoitteet vievät vain voimia eivätkä tuo onnea ja hyvää oloa. Vaatimattomat olosuhteet riittävät uskovaiselle, sillä tärkein asia on muistaa muita ihmisiä.
(En malta olla kommentoimasta viikko sitten julkistettua tutkimusta lestadiolaisista yrityksistä ja niiden tavoista sitoa ihmisiä uskonnon varjolla liiketoimintaa. Tässähän hyväksytysti haetaan mammonaa ja vaurautta ja vielä mafiamaisilla ja syndikalistisilla menetelmillä varmistetaa yritystoiminnan säilyminen ja hyvät tulot uskovaisten tileille.)
Jos olisin itse uskovainen, lisäisin vielä yhden opin kolmanneksi pyöräksi. Se on vapauden ja vapautumisen tavoite. Tehtävänä on päästää ihminen vapaaksi erilaisista sidonnaisuuksista, riippuvuuksista ja keinotekoisista pakotteista. Vapaa ihminen on iloinen ja hänellä on voimia toteuttaa
tätä tärkeää auttamisen tehtävää. Olla otse vapaa ja autaa kanssaeläjiä vapauden tielle. Tiivistetysti voi sanoa, että vapaa ihminen vapautuu omien tarpeiden taakasta ja keskittyy muiden ihmisten auttamiseen.
Jos tällaisia ihmisiä on tänä päivänä, minä nostan hattua ja annan kaiken kunnioituksen. Varmasti myös Pyhä Pietari on valmis antamaan tällaiselle ihmiselle autuaan paratiisipaikan taivaassa, jos sattuu uskomaan tällaisiin tarinoihin.
Kuitenkin on syytä todeta, että uskonnot saavat puuhailla omiaan ja päivittää oppejaan omilla tavoillaan kunhan se tapahtuu demokraattisesti hyväksyttyjen lakien,puitteissa. Toisaalta tieto ja toisaalta itsekkyys ja elintason nousu lisäävät ihmisten eritymistä uskonnoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti