Kotona on mukava katsella jääkiekon loppuottelua. Niin taisivat tuumia leijonien pelaajat puolivälierissä Sveitsiä vastaan. Tai olisko joku ehtinyt ostamaan jo lentoliput kotiin perjantaiksi ? Joka tapauksessa kolmas ottelu ilman liikettä, luovuutta ja asennetta. Palkkiona kesäloma.
On erikoista, että kovan suoritustason jälkeen peli menee täysin tukkoon. Varsinkin, kun vastustaja saa hieman otetta. On hämmentävää katsoa samaa joukkuetta, joka on pyöritellyt maailman kovimpia kiekkoilijoita. Välillä taas kontataan keskitason maiden kanssa. Tästä ei voi olla kovin ylpeä. On pakko myöntää, ettei leijonien joukkue sittenkään ollut erityisen hyvä. Asennevamma tai jotain muuta vastaavaa. Voisi kuvitella, että pitkäaikaisen kokemuksen myötä tiedetään, milloin tosipelit alkavat ja milloin voi ottaa löysemmin. Usein valmentajat puhuvat maajoukkueen kanssa tehtävästä matkasta kohti päätavoitetta. Yhtä usein he vakuuttavat matkan olevan kesken, mutta suunnan olevan oikean. Nähdyn MM-turnauksen perusteella matka on ollut siksakia ja suunnan olleen väärän. Sitä ei vaan kukaan muista mainita. Puolivälierä oli myös valmentaja Marjamäen viimeinen koitos. Hänen saavutuksensa on kirjattu maailman pienimpien kirjojen sarjaan.
Pientä lohdutusta voi saada muistamalla, että myös Venäjä ja Tsekki joutuivat samaan aikaan laulukuoroon. Toki Kanada ja USA olivat heitä parempia. Itse en kehtaa edes sanoa ääneen kenelle hävisimme. Vaikka parempi voitti ansaitusti, on katkeraa myöntää meikäläisten hävinneen huonon pelin takia.
Ensi vuotta odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti