tiistai 19. marraskuuta 2019

Shit's berries

Eilen meillä oli erikoinen päivä. Ensimmäiseksi etsittiin tunti supermarkettia. Ei löytynyt kilometrienkaan päästä. Tunti meni. Sitten sellainen löytyi sadan metrin päästä. Vielä lähempänä löytyi tavaratalo, jossa oli iso supermarket.

Kämpillä pestiin vaatteita pesukoneella. Koneessa oli myös kuivaus. Pesua kesti kolme tuntia. Tosi kauan. Oliko kone epäkunnossa ? Yritin soitella jo apua, mutta kone jatkoi pyörimistä. Sitten lopulta kone stoppasi ja pyykit olivat puhtaita ja kuivia.


Seuraavaksi ei saatu sammutettua telkkua. Jätimme sen auki, kun lähdimme syömään.

Suunnistimme meksikolaiseen ravintolaan, jonka nimi oli Cantina Mexicana. Löysimme lopulta paikan ja tilasimme. Söimme rauhassa ja huomasimme yllätykseksi, että meksikolainen paikka olikin viereinen. Kirkkaat valot, värikkäät huonekalut ja erilaiset kasvit olivat hämänneet. Ruokakin oli tuttua andalusialaista. Päätimme mennä meksikolaiseen toisena iltana.

Kotona telkku saatiin lopulta sammumaan ilman kapulaa. Sen sijaan hiustenkuivaaja ei nyt toiminut. Asunto on muuten ultramoderni. Avaimina toimivat kortit kuten hotellissa. Joskus kaikki menee kuitenkin käsille. Se päivä oli toivottavasti vain eilen.

Tosin yöllä kuuluui kovaa liikenteen melua, roskisautot tyhjentelivät roskiksia ja aamu seitsemältä läheisen raksan äijät alkoivat kaataa jotain seinää. Yöunet jäivät lyhyiksi myös selkäkipujen takia.

Mutta nyt loppuu valitus. Sanomatta jäi, että tulimme Sevillaan ja otsikko on vapaamielinen käännös termistä "paskan marjat !".

Ei kommentteja: