perjantai 15. heinäkuuta 2022

Yleisurheilun MM-kisat alkavat Eugenessä

 Tänään alkavat Eugenesssä, Yhdysvalloissa, yleisurheilun MM-kisat. Kiinnostavaa on, että kuukauden kuluttua Euroopan mestaruuksoista kisataan Münchenissä. Meikäläisillä on iso joukkue johtuen mahdollisuuksista, joita kansainväliset rankingit sun muut ovat tarjonneet. Hyvä, hyvä. Matkustelu on mukavaa ja maailmalta oppii aina jotain. Ennakkokaavailuissa Suomelle ei ole luvassa mitaleita. Taso on kova ja kotikentällä kisaava Yhdysvallat tulee viemään ennätysmäärä mitaleja. Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani ilmoitti jo eroavansa ellei arvokisamitaleita tule näistä kahdesta kisasta. Odotan Itanin pelastuvan EM-kisojen pronssilla jossakin tutussa lajissa. Kyllä meiltä yksi yllättäjä löytyy.

MM-kisojen suomalaismenestys on tuttujen nimien varassa: Helander, Raitanen, Hurske, Salminen, Mäkelä, Pulli, Tervo, Murto, Junnila.  Loppukilpailupaikka on näissä kisoissa saavutus. Pistesijoja voi tulla, hyvässä lykyssä. Onnea tarvitaan, onnistumista ja kilpakumppanien epäonnistumista. Pessimisti ei pety, sanotaan. Tässä tilanteessa voisi sanoa, ettei harmita kun ei ole isompia odotuksia. Jokainen saavutus on positiivista. Muut pohjoismaat kalastavat mitaleita maailman luokan kilpailijoilla. Meillä niitä ei ole. Eikä ole moneen vuoteen tulossakaan. 

Kisoja on kuitenkin (pitäisi varmaan sanoa, olisi) mukava seurata hyvien kilpailujen ja kovan tulossadon takia. Todellinen yleisurheilufani menee nukkumaan aamukuudelta ja herää iltapäivällä kolmelta. Sitähän monet kolmivuorotyötä tekevät joutuvat harrastamaan jatkuvasti. Ei se nyt niin kamalaa ole. Nyt on kesä, kärpäset ja vesisade. Pääasia on yleisurheilun kisat. Niistä saa nautiskella kellon ympäri ilta seitsemästä aamukuuteen. YLE lähettää ohjelmien lisäksi hyviä tilastotietoja teksti-tv:n sivuilla. Naatitaan, sanoi savolainen.

Ei kommentteja: