keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Vaatenaulakko

Juhannus meni melkein kuin Strömsöössä. Ainoa kauneusvirhe tuli kun pukuhuoneen vaatenaulakko romahti juhannusaattona alas. Naulakko oli kestänyt koko sen kymmen vuoden ajan, jona olen asunut tässä asunnossa. Viime vuonna tehtiin putkiremontti ja sen myötä myös pukuhuone purettiin ja rakennettiin entistä ehommaksi. Kipsilevyä oli päätyseinässä. Naulakko oli kiinnitetty seinään viime syksynä. Nyt se rojahti alas. Pitkät ruuvit eivät olleet missään kiinni tukevasti.

Soitin taloyhtiön huoltofirmaan. Sieltä neuvottiin soittamaan huoltofirmaan rakennusosastolle. Tein niin. Henkilö lupasi tulla tiistaina katsomaan ja soittavan ennen kuin tulee. Soitti tänään keskiviikkona ja tuli myös tänään.  Hetken katseltuaan ja kuunneltuaan hän totesi, että tämä näyttää olevan vähän huonosti tehty. Mies soitti taloyhtiön isännöitsijälle, joka totesi tämän kuuluvan remontin takuun piiriin. Isännöitsijä lupasi olla yhteydessä urakoitsijaan. Hän sanoi, ettei tee naulakolle nyt muuta. Ilmeisesti seinä täytyy uusia ja urakoitsija tekee sen ja maalauksen. Sen jälkeen naulakko kiinnitetään uudelleen. Minun kannattaa odotella puhelinsoittoa isännöitsijältä.

Tämä tarina jatkuu seuraavassa numerossa tai ensi viikolla tai ensi kuussa. Mene ja tiedä.

Ei kommentteja: