maanantai 8. toukokuuta 2017

Forio

Eilen iho punersi sen verran paljon rasvaamattomista paikoista, että päätimme lähteä bussilla Forioon. Se on asukasmäärältään ja hotellimäärältään suurin kunta Ischialla. Bussi maksaa 1,20 €. Foriossa oli runsaasti vaatekauppoja ja matkamuistokauppoja. Kauppahallista/torilta ostin toppaliivin. Maksoin peräti viisi euroa. Ei paha. Kävimme kahvilassa juomassa lasilliset. Täällä on mukavaa, kun kahdeksan euron juomien mukana saa pientä suupalaa. Nyt saimme perinteisiä suolapähkinöitä ja -keksejä ja lautasellisen kinkkua, metwurstia, juustoa ja rucolasalaattia. Pieni lounas. Kaupan tekijäisiä.

Oli aika palata kotiin La Ritaan samalla bussilla numero 14. Paluubussia ei kuulunut. Palasimme takaisin Forion satamaan ja hyppäsimme yhteen bussiin, jossa luki Casamicciola. Meidän lähikunnan nimi. Bussi lähti kiertelemään kapeita vuoristoteitä. Kiersimme koko saaren. Bussi oli niin täynnä, että matkalippukin jäi leimaamatta. Istuimme tällä silmiä hivelevällä kiertoajelulla puolitoista tuntia. Ilmaiseksi. Näimme lukuisia pieniä kyliä ja jyrkkiä rinteitä. Tuntui kuin jokainen näkymä muistutti omaa kyläämme. Lopulta tulimme Portoon eli Ischian satamaan. Se on saaren pääpaikka. Sieltä siirryimme meidän kylän bussiin eli kolmoseen. Kahden tunnin matkan jälkeen olimme takaisin omassa kotona, Hotelli Villa D'Ortassa. Tuntui ihan kotoiselta. Ehdittiin vielä uimaan ja makailemaan vajaan tunnin altaalla. Päätimme viettää viimeisen päivän hotellilla auringon ja uimisen merkeissä. Ainakin, mikäli huomenna paistaa aurinko.

Ei kommentteja: