maanantai 29. toukokuuta 2017

Päivän jymyuutinen

Oikein suu loksahti auki, kun luin päivän uutisesta. Se yllätti perusteellisesti.

Kyse ei ollut Presidentti Niinistön ilmoituksesta ryhtyä myös seuraavaksi presidentiksi. Ei myöskään hänen ilmoituksensa perustaa valitsijayhdistys valintansa taustavoimaksi. Tätä jotkut tarkkasilmäiset voisivat pitää pesäerona Kansallisesta Kokoomuksesta. Suoraan sanottuna potku mu..lle. Se ei ole kuitenkaan mikään uutinen.

Uutinen ei ole myöskään F-1 formuloiden Ferrarin taktikointi Vettelin puolesta Räikköstä vastaan.  Ferrari pitää Vetteliä potentiaalisena maailmanmestariehdokkaana, joten hänelle annettiin varikko- yms aikataulutuksen kautta voitto Monacossa. Räikkösen osaksi jäi tuttu asia: ruikuttaminen rannalla. Bottas oli neljäs, mutta hänestä ei kukaan puhu mitään.

Uutinen ei ole myöskään kepun venkoilu uuden alkoholilain säätämisessä. Kepun vanhoillinen siipihän on ryhtynyt pelastamaan puolueen kannatuslukuja maakuntavaaleja ajatellen. Näitä puolueen maitonaamoja kauhistuttaa kansan vajoaminen vahvan oluen myötä syöpiin, työttömyyteen, avioeroihin ja lasten huostaanottoihin. Eli samoihin asioihin, joihin kansa on vajonnut kepulaisten raittiusintoilijoiden nykyisen politiikan seurauksena.

Uutinen ei ollut myöskään kaikkien nykyisten julkkisten joutuminen koulukiusatuksi ja  masentuneeksi tai kaikkien muiden julkkisten ero aviopuolisostaan, avopuolisostaan, äidistään, veljestään, serkustaan tai nuoruuden rakkaastaan.

Mikään suurensuuri uutinen ei ole myöskään Ylen uutis-ja ajankohtaistoimituksen pomon Atte Jääskeläisen irtisanoutuminen. Tai sanotaanko potkut. Jääskeläinen on ollut median silmässä niinkuin päätöimittajan pitääkin olla. Vika oli vaan siinä,mettä Jääskeläinen provosoitui kaksi kertaa. Ensin Sipilä sai Jääskeläisen nöyristelään. Nyt Jääskeläinen erehtyi vitsilemaan Julkisen Sanan Neuvoston jäsenyydellä. Se oli liikaa poliitikoille ja pääjohtaja Kiviselle. Jääskeläiselle näytettiin ovea. Mutta se ei ollut kovin suuri yllätys.

Ei myöskään Kari-Pekka Kyrön vapauttaminen elinikäisestä kilpailukiellosta ole mikään uutinen. Kyrö on kunniakkaasti kantanut vastuun Lahden MM-skandaalin jälkipyykistä. Muut lusmuilijat ovat
luikerrelleet kerta toisensa jälkeen pimentoon, mutta Kyrö on menettänyt työnsä, uskottavuutensa ja maineensa.

Iso uutinen ei ollut myöskään lentopallomaajoukkueen selviytyminen MM-kisoihin tai Kouvolan voitto mestari Vimpelistä pesiksessä.

Uutinen tulee opetus- ja kulttuuriministeriön suunnasta. Se on päättänyt periä Valo ryltä takaisin 1,75 miljoonaa euroa vuoden 2014 avustusta. Valohan on nykyinen SVUL ja TUL, SIF, kuntourheiluliitto jne yhteensä. Yhteensä perittävää on 2,6 miljoonaa, mutta kohtuullistamisen jälkeen vajaa pari milliä. Onko käynyt niin, että tuore ministeri Terho on ottanut härkää sarviata ja laittanut Valon selittelijöille jauhot suuhun ? Valohan antoi ostella huippu-urheilujohtaja Kojonkosken itselleen polkupyörän synttärilahjaksi, Sotshin olympialaisten paluulennolla tarjottiin kaikille shampanjaa ja kaikille johtajille maksettiin ylisuuria palkkoja ja niin edelleen. Urheilijamme menestys meni samaan aikaan penkin alle lajissa kuin lajissa. Sittemmin Veikkauksen toimitusjohtaja Nieminen lopetti puheenjohtajana ja pääsihteeri Japisson nosti ymmärrettävästi kytkintä. Kojonkoski on sentään jatkanut vanhalla palkallaan.... paikallaan kohuista huolimatta. Urheilijoiden menestymättömyyden selittelytkin ovat samaa vanhaa tuttua älämölöä. Mutta nyt on ministeriössä kyllästytty näihin höpinöihin ja rahaa halutaan takaisin melkein pari milliä. Odotan, että uusi johto selittelee tapahtunutta aikansa, mutta toteaa lopulta vanhan johdon hoitaneen asioita
heikosti. Sitä kautta Suomen urheilijoilla on taas vyönkiristämisen paikka.

Ei kommentteja: