Minulla on kaksi kaveria (tälläkin ikää voi vielä olla kavereita), jotka lähettävät viesteissään emoji- tai peukutusmerkkejä. Joskus kerron viestillä tekemisiäni. Vastauksena saan keltaisen hymynaaman tai pystyssä sojottavan peukalon. En pidä näistä merkeistä. En halua saada merkkiviestejä. Haluan sanoja, lauseita tai ajatuksia.
Ymmärrän, että monet nykyajan ihmiset elävät Facebookissa, Instagramissa ja muissa härpäkkeissä. Ihmisillä on kymmeniä tai satoja kavereita tai seuraajia. Merkit ovat nopeita viestinnän välineitä. Minä en kuitenkaan kaipaa tätä pikaviestintää. Paljon mukavampaa ei ole saada OK-viestiä. Mieluummin olen ilman kommentteja kuin katselen näitä kylmiä ja persoonattomia merkkejä.
Kymmenen vuotta sitten aloitin kirjoitella blogiin. Tarkoituksena oli pitää kirjoitustaitoa yllä ja irrotella erilaisilla elämän ja maailman asioilla. Työssäni konttorirottana sain kyllä kirjoitella, mutta se oli muodollista ja asiasisältöistä virkakieltä. Blogissa pystyy hulluttelemaan sekä ajatuksilla että sanoilla. Suomen kieli on rikas ja se kehittyy jatkuvasti, kunhan käyttelemme sanoja ja luomme niille uusia merkityksiä. Merkkien maailmassa ilmaisu on pelkistetty käytännön syistä. Nyt oloneuvoksen olen lähes täysin vailla sääntöjä, moraalia ja hyviä tapoja. Vapaus antaa tilaa kirjoitella sikin sokin asiaa ja viihdettä, faktaa ja fiktiota. Lukijan kontolle jää pysytellä perässä. Samoin kuin savolaisten kanssa. Vastuu jää kuulijalle.
Haluan haastaa ihmisiä sanojen pariin. Tai mikäli ei ole aikaa, pärjään ilman kommenttiakin. Tärkeämpää on välittää vastaanottajasta, mikäli välittää. Ei emojeja, ei peukutuksia tähän osoitteeseen ! Kiitos !☝❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti