Jouluun on vajaa viikko. Suomen ensimmäisiin aluevaaleihin on aikaa kuukausi. Vaaleissa valitaan hyvinvointialueiden valtuustot, jotka päättävät jatkossa sosiaali-ja terveyspalveluista ja pelastuspalveluista. Koko komeus alkaa käytännössä vuoden 2023 alusta. Puolueet ovat viritelleet omia teemojaan ja tavoitteitaan, joilla kalastellaan kansalaisten ääniä. Tavoitteet ovat kauniita ja kannatettavia. Harmillista kyllä puolueet antavat väärän kuvan todellisuudesta ja jättävät kertomatta monista vaikeista ongelmista jotka odottavat kaikilla hyvinvointialueilla. Kaiken lisäksi osa kansalaisista ei tiedä mistä on kysymys ja äänestysprosentti uhkaa jäädä alle 50%. Jotkut tarkkasilmäiset ehdokkaat ovat kertoneet, että kysymys on kuntavaaleja merkittävimmistä vaaleista. Näin onkin, jos mitataan pelkkää rahallista volyymia. Poistuuhan kunnilta yli 60 % talousarvion määrärahoista. Kokonaan toinen kysymys on verrata muutamaa rajattua toimialuetta ja niiden vaikuttamismahdollisuuksia kuntien lukuisiin, suhteellisen itsenäisiin toimialueisiin. Merkittävä asia on myös rahoitusjärjestelmän luominen. Verotusoikeus vai valtion rahoitus ? Se vaikuttaa merkittävästi hyvinvointialueiden mahdollisuuksiin löytää ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Koska hallitus ei ole tehnyt asiasta vielä päätöksiä, jätän tämä asian puimisen hamaan tulevaisuuteen.
Ajattelen, että hyvinvointialueiden keskeisin pitkän aikavälin tavoite on kehittää ennakoitavaa ja ennaltaehkäisevää toimintaa. Alueiden kansalaisten terveydentilaan pitäisi saada merkittävää parannusta ja välttää tautien ja sairauksien ajautumista kalliiden erityisterveydenhoidon palveluiden piiriin. Tästähän on puhuttu vuosikymmeniä ja tullaan puhumaan myös tulevaisuudessa. Ihmisten liikalihavuuteen, alkoholin ja päihteiden käyttöön sekä mieltä jäytäviin ongelmiin pitäisi pystyä vaikuttamaan ennnaltaehkäisevästi. Liikunnan lisäämisellä ja terveillä ruokailutottumuksilla on tärkeä merkitys, mutta ne eivät kuulu hyvinvointialueiden toimenkuvaan. Ennaltaehkäisevä työ edellyttää testaamisen, kokeiden ja seulontojen merkittävää lisäämistä. Varhainen sairauksien havaitseminen edellyttää testausta ja lääkäreiden aikaisia havaintoja ja toimenpiteitä. Kansalaisten terveystiedon lisääminen ja tiedolla vaikuttaminen edellyttää myös isoa panostusta tiedotukseen. Voisiko se olla keskitetty valtion rooli ? Kaikki tämä vaatii paljon rahaa. Mitään ylimääräistä rahaa ei ole tiedossa, päinvastoin. Ajatus erityissairaanhoidon määrärahojen siirtämisestä ennaltaehkäisevään toimintaan on kaunis, mutta lähes mahdoton toteuttaa. Rahaa pitäisi löytyä nytkin enemmän perusterveydenhoitoon, mutta mistä löydetään lisää rahaa ennaltaehkäiseviin toimiin. Siinä pulmaa kerrakseen hyvinvointialueille ja uusille aluevaltuustoille. Seuraavina vuosina hyvinvointialueiden johtajat, siis nykyiset yliopistosairaaloiden ja keskussairaaloiden johtajat, johdattelevat toimintaa. On vaikea nähdä, että muutoksen idut alkaisivat erityissairaanhoidon nykyiseltä johdolta. Poliitikot ja puolueet tulevat liikkumaan vielä monta vuotta korkealla omissa tavoitteissaan ja vaatimuksissaan, jotka leijailevat turvallisesti yläsfääreissä.
Ensimmäisiä tehtäviä hyvinvointialueilla tulee olemaan perusterveydenhoidon palvelujen tasavertaisuus. Siis esimerkiksi miten nopeasti asukas Vesilahdella, Peltolammilla tai Mäntässä pääsen lääkäriin. Siinä päästään varmasti parempaan tilanteeseen erityisesti isoissa kaupungeissa. Kokonaan toinen asia on kuinka nopeasti pääsee ”omalle” lääkärille, jossa on käynyt useamman vuoden ajan. Terveyskeskuslääkäreiden asiakasmäärät tuskin pienenevät. Päinvastoin. Lääkärit eivät pidä terveyskeskuksien työtä kiinnostavana. ”Omalle”lääkärille pääsy saattaa entisestään vaikeutua. Jatkossakin yksityinen sektori tarjoaa joustavammat työajat ja korkeammat palkat. Hoitajien tehtävien ja roolin muuttaminen saattaisi tuoda lisäresursseja lääkäreiden toimintaan. Tätä lääkärikunta ei välttämättä yksiselitteisesti halua. Vastuu potilaista ja hoitoratkaisujen päättäminen kuulunee jatkossakin lääkärien yksinoikeuteen. Terveydenhoitoalan palkkojen harmonisointi lienee myös alkuvuosien tehtäviä. Nyt poliitikot lupailevat palkankorotuksia, vaikka se ei edes kuulu valtuustojen toimialaan. Tosin palkkoihin voidaan varata isompia määrärahoja, mutta neuvottelupöydissä he eivät ole, kuten ei olla kunnissakaan. Uskon, että valtuustot ymmärtävät varsin pian, että alueiden työntekijöiden palkoilla kilpaileminen johtaa ketjureaktioihin, joissa häviävät kaikki. Pelkkä harmonisoiminen vaatii sekin paljon lisärahaa.
Valtuustojen jäsenten tavoitteet tulevat olemaan kuntaan verrattuna erilaisia. Puoluesidonnaisuus saa rinnalleen kotipaikkasidonnaisuuden. Puolueiden rivit rakoilevat kun kyseessä on pienempien paikkakuntien palveluiden parantamisessa. Realismia on kuitenkin alueiden isojen kaupunkien edustajien valta-asema. Odotan, että valtuustoissa jyräävät virkamiesjohto ja isojen paikkakuntien isojen puolueiden ryhmänjohtajat. Heidän käsiin jää niiden isojen linjausten tekeminen, jos niitä yleensä tuodaan valtuustoille asti. Riitainen valtuusto siitää loputkin vallan rippeet virkamiehille ja sairaaloiden johtajille. Sehän ei ole välttämättä ole huono asia.
Nykyisessä järjestelmässä yliopistollisten sairaaloiden ja keskussairaaloiden hallinto on kuntaliitosten käsissä. Harvemmin kuulee julkisuudessa keskustelua esimerkiksi erilaisten sydän- tai syöpäsairaaloiden hankkeista kuntaliittojen elimissä. Johtajat johtavat ja kuntien edustajat ovat olleet enemmän tai vähemmän kumileimasimen roolissa. Kuntien tehtäväksi on jäänyt erityissairaanhoidon määrärahojen joka keväisten ylitysten hyväksyminen. Ne on aina hyväksytty ja niitä on tullut joka vuosi. Tämä on johtanut jatkuvasti kasvaneisiin kuluihin, mutta myös tasokkaisiin erityissairaanhoidon palveluihin. Se on ehkäissyt perusterveydenhoidon palvelujen ja kulujen nostamista. Tehtävä, joka on ollut kuntien vastuulla. Ihailen suuresti, miten tehokkaasti asiakas saa palvelua, mikäli hän saa tilattua ambulanssin kotiinsa. Toiminta on täsmällistä, hyvin määrätietoista ja lääkärin konsultoimaa. Ensiavussa potilas joutuu odottamaan tuntikausia päästäkseen lääkärin pakeille. Toivotonta on varata aikaa terveyskeskuksesta samalle lääkärille. Odotusaika on yleensä kuukausi. Monet potilaat valitsevat yksityislääkärin ja maksavat viulut. Se on tämän päivän todellisuutta ja siitä ennaltaehkäisevät toimet ovat kaukana.
Näyttää vahvasti siltä, että sosiaalipalvelut jäävät lapsipuolen asemaan. Kela hoitaa toimeentuloasiat ja asumistuen. Alueille jäävät mielenterveyspalveluita, vanhusten hoito ja erityistoimeentulo. Erityisesti mielenterveystyö kaipaisi merkittävää uudistusta. Muutos laitoshoidosta avohoidon on ollut hyvä ja perusteltu asia. Muutos on jäänyt torsoksi, sillä avopalveluiden resurssit ovat kovin niukat. Kuntoutuvat ihmiset ovat 99,9% viikosta yksin, eivätkä lääkitys ja tunnin tapaamiset riitä parantamaan ihmisiä. Terapioiden mahdollisuuksia pitäisi lisätä, mutta se ei ole lainkaan ilmaista tai järjestelykysymys. Siinä piilee resurssipula ja priorisoinnin tarve. Terapian rahoituksissa on myös Kelalla merkittävä sanansa sanottavana. Terapeutteja ei ole tarpeeksi. Pelastuslaitosten toiminta jää epäilemättä marginaaliin. Kenties siellä ei ole suuria odotuksia aluevaltuustojen suuntaan vaan toimintoja järjestetään ja kehitetään asiantuntijoiden johdolla.
Odotukset sote-uudistusta kohtaan ovat suuret , jopa kohtuuttomat. Pitkällä tähtäimellä pitäisi saada säästöjä yhteiskunnalle ja veronmaksajille. Toisaalta ihmisten kynnys hakea apua ja vaatia hoitoa erilaisiin terveyden ja mielenterveyden ongelmiin kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Kustannukset kasvavat vääjäämättömästi. Hyvinvointialueilla riittää tehtäviä. Alueilla tarvittaisiin kaukonäköisiä ja rohkeita linjapäätöksiä, joiden kautta määrätietoisesti kehitetään järjestelmää ja tarjotaan ihmisille tarpeellisia palveluita. Helppoa ei tule olemaan ja vikaan mennään monissa asioissa. Toivon mukaan pääosin tehdään kuitenkin hyödyllisiä ratkaisuja. Se on meidän kaikkien etu. Yllättävin huomio saattaa olla edessä parin vuoden kuluttua. Asiakkaiden palvelut toteutuvat kuten ennenkin. Ylätasolla on pölinää, mutta se ei vaikuta kentälle.
2 kommenttia:
Hyviä huomioita!
Mitäköhän tuohon lisäisi...Nythän on mahdollista että terveydenhuoltoa järjestetään alueellisesti hyvinkin eri tavoin. Aluevaltuustot voivat sen päättää. Moninaisuudesta voi tulla valttia. Tulee vertailuun, millaisella rahalla ja minkäkinlaisilla alueilla terveydenhuolto saadaan toimimaan.
Toki voi tulla vastaan, että vaikka uudistuksen yksi perusidea on se, että reuna-alueilla saa yhtä hyvin ja nopeasti hoitoa kuin keskuksissa, voi vaarantua. Isojen keskusten ehdokkaista tulee valtuustojen enemmistöä ja he ajattelevat ehkä omaa etuaan. Miten käy muutoksen periaatteelle?
Tuossa kirjoituksessa unohdit lastensuojelun ja sosiaalityön ylipäänsä. Suomessa on kunnissa sosiaalityöntekijöiden vakansseja muutaman guuglauksen perusteella 4700. On erittäin suuri asia hyvinvointialueille miten käy sosiaalityölle, joka erityisesti kärsii siitä, että vakansseja ei täytetä. Kerava tarttui tähän asiaan. Se yksinkertaisesti nosti sosiaalityöntekijöiden palkkoja roimasti. Jo alkoi homma pelittämään. Auttaako sote siihen kuinka esim sosiaalialalla palkat vaihtelevat hyvin paljon koko maassa?
Sitten. Sote-uudistus tullee ajan mittaan helpottamaan kuntien talouden suunnittelua. Talous tulee vakaammaksi kun jatkuvasti nousevia sotemenoja ei enää ole. Kuitenkin useat kunnat tulevat olemaan edelleen taloudellisissa vaikeuksissa. Voisiko olla niin, että tulevaisuudessa hyvinvointialueista muodostuu laajempia vastuita ottavia yksikköjä ja kunnat sulautuisivat niihin. Alueet plus jonkinlaista paikallishallintoa ja aluevero. Onko siinä ideaa?
Epäilen, että alueet eivät yksinkertaisesti profiloitumaan haluamillaan tavoilla, koska liikkumavara on olematonta. Jokainen Määrärahan lisäys on otettava jostakin muualta. Rahan tarvetta on joka puolella palveluita ja niiden siirtäminen on aina jostain muualta pois. Alueet ovat kyllä erilaisia väestörakenteen takia. Lapissa ja Kainuussa on varmasti suhteellisesti enemmän vanhuksia, työttömiä ja huonompikuntoisi asukkaita. Palvelun tarve on suhteellisesti suurempaa kuin kehittyvillä alueilla.
Väitän, että Reima alueilla saa tällä hetkellä nopeammin lääkäripalveluita kuin isoissa kaupungeissa. Tasapuolisuus vähentää reuna-alueiden palveluita.
Sosiaalityön asiat ovat tärkeitä, mutta ne saavat tulevaisuudessakin vähemmän huomiota, rahaa ja nostattivat vähemmän valtuutettujen profiileja. Valitettavasti. Lastensuojelu ka vanhustyö saavat ehkä eniten huomiota, mutta vain yksittäistapauksissa. Niissä taloudellisten satsausta tarve lienee suurin. Eli myös suurin eli vaikeimmin ratkaistava pulma.
Lähetä kommentti