keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Vuoden viimeisiä uutisia

 Näinä päivinä tulee 90 vuotta Suomen kieltolakiäänestyksestä. Joulukuun lopulla 1931 äänestettiin kolmesta vaihtoehdosta. Täyskieltoa jatketaan, mietojen alkoholijuomien valmistus ja myynti sallitaan tai myös muiden kuin mietojen alkoholijuomien valmistus ja myynti sallitaan. Kansan mielipide oli selvä 70% kannatti jälkimmäistä vaihtoehtoa eli kaikkien alkoholijuomien sallimista. Täyskieltoa kannatti 28% äänestäneistä. Mietojen kannattajia oli vain 1,4% äänestäjistä. Äänestysprosentti oli vaivaiset  44%. Suurin osa Suomen kansasta ei viitsinyt ottaa kantaa koko asiaan. Kieltolaki kumottiin tämän äänestyksen tuloksena vuoden 1932 alussa. Se ehti olla voimassa 13 vuotta.

Viro on päättänyt poistaa Uuden Vuoden Aatoksi kaikki anniskelurajoitukset. Samoin myös matkustusrajoitukset. Suomalaisia kosiskellaan matkustamaan vuoden vaihteeksi Tallinnaan. Edes koronapassia tai rokotustodistukset ei vaadita. Paikallinen ravintola-ala on henkitoreissaan koronan takia ja suomalaisten kaikottua Tallinnasta. Nyt yritetään pientä piristysruisketta. Samaan aikaan Suomessa ravintolat menevät kiinni aikaisin ja anniskelu vieläkin aikaisemmin. Herättääkö tämä suomalaisia Viron ralliin ? Ehkä joitakin hurjapäitä.

Saksa on kieltänyt ilotulitteiden myynnin Uutena Vuotena. Ilotulitteita saa räjäytellä, muttei ostaa/myydä. Nyt pohjois-saksalaiset matkustavat naapurimaahan Tanskaan ostamaan paukkuja. Miksei kukaan ole keksinyt vanhaa suomalais-venäläistä clearingkauppaa. Siinähän vaihdettiin tavaraa eikä käytetty rahaa. Suomalaiset voisivat ostaa alkoholituotteita halvalla Saksasta ja lähettää maksuksi tykinkuulia, sähikäisiä ja rakettipaketteja. Siinä voittaisivat kaikki, eikä lakeja rikottaisi. No, tuli mieleen vaan tämmöinen idea !

Venäjä sai osittain tahtonsa läpi. Se pääsee neuvottelupöytään USAn, NATOn ja Etyjn kanssa peräkkäisinä päivinä tammikuussa. Venäjä juoksutti joukkojaan Ukrainan rajalle ja järjesti isot sotaharjoitukset valloittamallaan Krimin niemimaalla. Nyt se on vetänyt joukkojaan pois. Uhittelu kannatti. Nyt Venäjää kuunnellaan tosissaan. Näin se voi ainakin selittää kotimaan kansalaisille miten suuri ja mahtava Venäjä (Neuvostoliitto) on. Itsetuntonsa menettänyttä maata kannattaa kuunnella, puhumattakaan itsetuntonsa menettänyttä diktaattoria. Muussa tapauksessa molemmat saattavat olla arvaamattomia ja tehdä jotain päätöntä huomion keräämiseksi. Kyse on Ukrainan asemasta. Venäjä pitää Ukrainaa omaan valtapiiriin kuuluvana eikä suvaitse ukrainalaisten toiveita NATO jäsenyydestä. Puhumattakaan NATOn myötämielisestä suhtautumisesta Ukrainaan. Joka tapauksessa mieluummin neuvotteluja kuin joukkojen juoksuttamista rajoille. Rauhan perusajatus.

Venäjä osaa yllättää. Nyt maahan on säädetty laki, jonka mukaan maassa elävien ulkomaalaisten tulee käydä testeissä joka kolmas kuukausi. Eikä ihan pienissä testeissä. Ulkomaalaisilta testataan kuppa, hiv, spitaali, tuberkuloosi, korona ja huumeiden käyttö. Lisäksi otetaan sormenpään ja kasvojen tunnistus. Testit koskevat kaikkia ulkomaalaisia paitsi Valko-Venäjän kansalaisia. Jos käry käy, viisumia ei uusita ja kotimatka odottaa. Tästä voi tietysti olla montaa mieltä. Venäjä pitää hyvää huolta ulkomaalaisten terveydestä. Paremmin kuin omista kansalaisista. Toisaalta kyse on aika suuresta epäluottamuksesta. Varmasti osa maassa oleskelevista ulkomaalaista nostaa kytkintä. Mutta monet ovat töissä Venäjällä eivätkä voi muuta kuin käydä testeissä. Pistää varmaan hieman raivostuttamaan. Joskus tuntuu, että miksi sivistys karttaa juuri Venäjää ? Onko siellä jotenkin raskasmielisempiä ihmisiä kuin muualla ?

Ylen vaaligallup on mitannut aluevaaleihin osallistuvien puolueiden kannatusta. Tuttuja tuloksia havaittiin. Suurin poikkeama koskee Keskustaa ja Vihreitä. Tämä johtuu siitä, että Helsingissä ei järjestetä aluevaaleja vaan tyydytään kunnallisvaalien tulokseen. Keskustan kannatus Helsingissä on olematonta ja Vihreiden suhteettoman suurta. Tämän takia gallup antaa perinteisestä tuloksesta poikkeavan tuloksen. Kaikki Vihreiden kannattajat voivat nukkua yönsä rauhassa. Keskustaa kannattavien ei kannata vielä juhlia puheenjohtaja Saarikon ansioita kannatusluvuista. Se on valitettavasti tilastoharha. Tai eihän se sinänsä ole harha. Ilman Helsinkiä Keskustaa kannattaa 15% äänestäjistä ja Vihreitä 7,8% äänestäjistä. On se niin kummaa tämä vaalimatematiikka.

Ilmaston muutos saa aikaan eriskummallisia ilmiöitä. Alaskassa on mitattu lähes 20 asteen lämpötiloja joulukuussa. Edellinen ennätys on ollut 13 astetta. Syynä ilmaston lämpenemiseen pidetään Hawajin pohjoispuolella olevaa ”lämpökupolia”, joka valuttaa lämmintä ilmaa Alaskaan. Voisikohan Kanarian saarten lämpökupoli työntää lämmintä ilmaa tänne jouluiselle tundralle ? Olisi kiva paistatella päivää pihaterassilla  ja siemailla vilvoittavia juomia joulun kunniaksi.

Ei kommentteja: