torstai 1. syyskuuta 2022

Lätkää kaukalossa ja sen laidalla

 Naisten jääkiekossa pelataan MM-kisoja Tanskanmaalla. Naisten jääkiekossa on ollut kolme tasoa. Kanada ja USA pelaavat aina suvereenisti kultamitalista, koska ovat parhaita. Sitten tulee piskuinen Suomi, joka saa perinteisesti pronssimitalit kaulaansa. Tämän lisäksi on vajaa kymmenen muuta maata, jotka pelailevat Hawajin kiekkoa. Nyt kävi kuitenkin Suomelle kylmät. Ensimmäistä kertaa Suomi ei pelaa edes välierissä. Tšekki tuli puolivälierissä ja yllätti Naisleijonat jatkoajalla 2-1. Kaiken lisäksi parempi voitti. Tasoerojen takia MM-kiekko on aina ollut sangen tylsä laji. Se näkyy myös yleisökatona Herningin katsomossa. Katselijoita saa hakea suurennuslasin avulla. Nyt tapahtui kuitenkin pieni katastrofi ja meikäläiset naiset joutuivat häpeällisesti kotimatkalle. Mediassa onkin tähän mennessä keskitytty pelin sijaan ihan muihin asioihin. Menneinä vuosina seurattiin maalivahti Rädyn ja joukkueen päävalmentajan kiistoja. Nyt tikun nokkaan on nostettu hyökkääjä Tapani, joka sai luvan mennä kaverinsa häihin kesken kisojen. Siitäkös iltapäivälehdistö innostui. Jotain tapahtui taas naiskiekossa. Valmennusjohto selitteli tapahtunutta. Sitten maalivahti Räisänen kertoi medialle, että hänkin olisi mennyt isänsä kuusikymppisellä, muttei saanut lupaa. Soosi oli valmis. Nyt Räisänen pistettiin vilttiin miettimään puheitaan. Tällä tasolla on suomalainen naiskiekko.

Ilves ja Tappara pääsivät tositoimiin, kun CHL alkoi. Tappara on kehissä kahdeksatta kertaa mutta Ilves vasta ensimmäistä kertaa. Ensimmäistä kertaa CHL:n historiassa on myös kaksi joukkuetta samasta kaupungista. Kiekon pääkaupungista, Tampereelta. Perjantaina CHL-kehään pääsevät myös TPS ja Jukurit. Tappara oli suvereeni Slovan Bratislavaa vastaan. Voitto numeroin 5-2. Ilveksen tie oli kivikkoisempi liikkuvaa ja juonikasta Friburgia vastaan. Pisteet jäivät Friburgille maalein 3-2.

Varsinainen lätkän mediasirkus on noussut kuitenkin Ex KHL-joukkue Jokereiden ympärille. Joukkuetta yritettiin sovitella takaisin Liigaan. Liigan ehtona on ollut, ettei KHL-yhteyksiä saa näkyä enää uudessa Jokereissa millään tavoin. Teemu Selänteen johtama bisnesporukka yritti laittaa Jokerit liigakuntoon. Ongelmaksi nousivat Jokereiden tunnuksiin liittyvät omistusoikeudet. Ne olivat Jari Kurrin omistaman yhtiön hallussa. Kurrin sanotaan vaatineen puoli miljoonaa euroa riihikuivaa rahaa. Hän oli aiemmin satsannut samaa riihikuivaa Jokereiden touhuun. Selänteen porukka veti herneen nenään ja jätti homman kesken. Nyt Liiga ilmoitti, ettei se ota uusia joukkueita vuosina 2023 ja 2024. Jokerit voi halutessaan anoa pelilupaa Mestiksestä. Näin Liiga kyllästyi Jokereiden ympärillä pyörineeseen venkoiluun ja vihelsi pelin poikki. Nyt saavat Kurrit ja Selänteet sekoitella Jokerisoppaa ihan miten haluavat. Miehekäs teko Liigalta.

Ei kommentteja: