sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Vielä naisten Hasardikiekosta

 Suomen naisleijonat saivat pelata vielä vihoviimeisen sijoitusottelun Japania vastaan. Pelattiin sijasta 5. Viidenneksi sijoittunut joukkue pääsee seuraavissa kisoissa A lohkoon, jossa pelaavat parhaat maat. Jälleen Suomen naisten peli oli aivan tukossa. Suomi piti kiekkoa, mutta jälleen samat pelin perusasiat puuttuivat. Toivotonta tuhertamista tuhertamista ilman tulosta. Varsinaisen peliajan jälkeen kiikariluvut taululla eli 0-0. Maalilaukaukset jatkoajan jälkeen Suomelle luvuin 58-16. Selostajat pitivät peliä jännittävänä. En tiedä mitä he jännittivät ?  Jatkoajalla Suomi sai ensimmäisen maalinsa kolme minuuttia ennen jatkoajan päättymistä, mutta se hylättiin paitsiona. Voittomaalilaukauksilla ratkaistiin voittaja. Japani teki viidestä kaksi maalia ja Suomi yhden. Näin Suomi hävisi Japanille ja sijoittui kuudenneksi. Ensi vuonna Suomi pelaa B lohkossa. ”Sitä saa mitä tilaa.”

Ei kommentteja: