perjantai 1. heinäkuuta 2016

Viikonlopun kuumat kohokohdat

Laajoilla alueilla on hellettä viikonloppuna. Tämä kannattaa hyödyntää, jos on lomalla, haluaa säästyä etelänmatkan vaivoilta tai vihaa pakkasia. Erityisesti Itä-Suomessa on lämmintä, sillä Venäjän  arojen kuumat ilmat ovat saapuneet Suomeen. Myös Venäjän presidentti Putin saapuu Suomeen. Julkisuudessa on pohdittu, kannattaako kutsua Putin Suomeen. Epävirallisten lähteiden mukaan lämmin ilma tulee Putinin takia. Se lähtee pois sitten sunnuntaina tai viimeistään ensi viikolla. Venäjän arojen lämmityslaite laitetaan puhaltamaan laajoilla alueilla toiseen suuntaan.

Perustuslakioikeus päätti järjestää uudet presidentin vaalit. Tämä ei tapahtunut Suomessa. Ei myöskään Isossa-Britanniassa. Vaalit mitätöitiin, kun kaksi kilpailevaa ehdokasta sain lähes yhtä monta ääntä. Vain 31.000 ääntä erotti kaksikon. Vaalijärjestelyissä ja ääntenlaskennassa oli epäselvyyksiä ainakin oikeuden mielestä. Tämä kaikki tapahtui Itävallassa. Siellä on ollut myös laajoilla alueilla kuumat oltavat. Samat ehdokkaat ovat varmasti ehdokkaana seuraavissakin presidentinvaaleissa.

Brittien konservatiivinen tory-puolue valitsee itselleen uuden puheenjohtajan, pääministerin ja brexit-neuvottelijan. Valinnan tekevät torypuolueen kansanedustajat. Laajoilla alueilla ei valita ketään, sillä siellä valittiin juuri brexit. Jostain syystä puolueen sisaruspuolue Suomessa, Kansallinen kokoomus tai pikemminkin sen eräät johtavat poliitikot (Salolainen, Zysckowich) epäilevät koko Brexitin toteutumista.  Suomen ulkoministeri Soini kävi itse paikan päällä toteamassa, että Suomessa keskustellaan myös meidän irtautumisesta. Suomessa saa nimittäin puhua ihan vapaasti mistä vaan. Soini esiintyi Britanniassa incognito eli yksityishenkilö/puoluejohtajana, sillä hallitus ei keskustele exitistä. Eduskunta ja erityisesti oppositio kävi tämän takia poikkeuksellisen kuumana. Yleensähän eduskuntaa on tähän aikaan vuodesta laajoilla alueilla.

Kuuma, kuuma hottis, 89-vuotias Aira Samulin on alkanut ryyppäämään 80-vuotiaana. Tämä siksi, että hän haluaa olla esimerkkinä vanhuksille. Kaikkea pitää voida tehdä vanhana, sillä vanhuus on elämän parasta aikaa. Laajoilla alueilla vanhainkodeissa pitää saada konjakkia ja viiniä. Hän haluaa
olla myös esimerkkinä nuorille. Dokaamisen ehtii aloittamaan vanhuksenakin. Ei kannata pilata nuoruutta viinalla. Itse ajattelin ottaa Airan opeista vaarin ja aloittaa dokaamaan viidentoista vuoden kuluttua.

Asuntolainaa saa tästä päivästä lähtien vain 90 % takuita vastaan. Omaa rahaa pitää olla ainakin 10 %. Tässä ei ole mitään uutta, sillä pankit ovat olleet varovaisia jo tätä ennenkin. Jos kämppä maksaa 200.000 €, pitää itsellä olla 20.000 €. Tällä ei uskota olevan suurempaa merkitystä laajoille alueille. Asuntobisneksen odotetaan nousevan menneiden vuosien ahdingosta. Ainakin talonrakennusyhtiöt ovat saaneen lisää hommia laajoilla alueilta.

  Röökiaski maksaa pari euroa enemmän tänään kuin eilen. Tupakoitsijat on ajettu jo niin ahtaalle, että maksavat mitä vaan siitä ilosta, että saavat kessutella edes jossain. Ihan sääliksi käy. Laajoilla alueilla tupakointi on vähentynyt merkittävästi, mutta toivottavasti joku jaksaa käräyttää edelleen. Muutoinhan valtion pitää kerätä veroja meiltä kunnon kansalaisilta.

ValitseLaskuttajan nimiLaskutusaiheKunta

Ei kommentteja: