Peltsun kirjaston poistomyynnistä ostin viidelläkymmenenllä sentillä Nick Hornbyn kirjan Poika. Siinä kerrotaan 36-vuotiaasta miehestä, joka ei tee mitään. Viettää vain aikaa katsomalla telkkua, käymällä elokuvissa ja pubeissa. Rahaa tulee isän säveltämän joululaulun rojalteista. Mies menee yksihuoltajien yhdistykseen ja valehtelee olevansa itsekin yksinhuoltaja. Tarkoituksena saada naisseuraa. Sellaista löytyykin, mutta naisystävän kaverin kautta löytyy myös 12-vuotias poika. Hän on huonossa asemassa koulussa ja kiusaajat jahtaavat. Poika alkaa lyöttäytyä yhteen päähenkilön kanssa, kun äiti yrittää itsaria. Paljon yllättäviä käänteitä, suorasukaisia keskusteluja ja tapahtumia. Sekaisten tapahtumien sarjat seuraavat toisiaan. Sählinkiä sählingin perään (lopulta kaikki menee kuitenkin hyvin).
Kirja kertoo yksinhuoltajista ja heidän lapsistaan. Elämästä, jossa etsitään jotain kumppania, mutta kaikki on lähes liian vaikeita tai epäsopivia henkilöitä toisilleen. Kirja on myös nuoren pojan kehityskertomus vaikeuksista kovan elämän pyörteissä. Suorasukainen ja joskus jopa armottoman koruton kerronta vie mukanaan. Tai vei ainakin minut. Joitakin se saattaa myös ärsyttää. Hornby on yksioikoisuuden mestari kuvaamaan perusbrittiläisiä ihmisiä ja heidän ajatusmaailmaansa. Siinä on paljon hankalia tapahtumia, mutta Hornby näkee asioissa myös huumoria ja ymmärrettävyyttä.
Kirjasta on tehty myös elokuva. En ole nähnyt, mutta yritän löytää sen jostakin. Haluan nähdä taipuuko elokuva Hornbyn konstikkaalle kerronnalle ja ihmisten dialogeille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti