Hallitusvastuussa ollut konservatiivinen ja nationalistinen Orban voitti parlamenttivaalit Unkarissa. Nyt kannatus oli hieman pienempi kuin aiemmin, mutta kuitenkin lähes 50 prosenttia. Sinänsä yhden maan vaalit ja suhteellisen demokraattisten vaalien tulos ei pitäisi merkitä sen kummempia. Ei yhden maan asiat vaikutakaan. Mutta kun katsotaan asioita koko maailman ja erityisesti Euroopan näkökulmasta, alkaa huolestuttamaan. Puolassa hallitseva puolue on muuttamassa riippumatonta oikeuslaitosta poliittisen vallan osaksi. Venäjällä valittiin nationalismiin tukeutuva Putin, jonka aggressiiviset laajenemispyrkimukset ja kansallismielinen politiikka ovat pelottavia. Samaa voi sanoa Turkista. Presidentti Erdoganin otteet ovat koventuneet vuosien varrella ja toisinajattelijat on erotettu viroista, lehdistöä lopetettu tai journalisteja suljettu vankiloihin. Kurdeja vastaan käydään leppymätöntä sotaa. Myös Euroopan ulkopuolella tapahtuu. Yhdysvaltojen presidentti on aloittanut suojatullien rakentamisen, maahanmuuton rajoittamisen ja uhannut muurin rakentamisen Meksikon rajalle. Kiinan presidentin vallassaoloaikaa vahvistettiin periaatteessa päättymättömäksi ajaksi. Sama nationalistinen nousu on nähtävissä useissa muissakin maissa, myös Euroopassa.
En olisi halunnut nähdä tätä kehitystä. Ajattelen, että nationalismin juuret ovat sivistymättömyydessä. Ajatuksessa, että me olemme muita kansoja parempia ja meidän tulee suojella itseämme muilta vaikutteilta. Ennakkoluuloilla ja pelon lietsomisella vieraita asioita kohtaan ruokitaan vastakkainasettelua ja rajoituksia. Humanismiin, tietoon ja demokratiaan perustuva pohjoismainen yhteiskuntamalli on vielä säästynyt suuremmilta muutoksilta vaikka merkkejä samasta muutoksesta on ollut nähtävissä täälläkin. Tuntuu kuitenkin siltä, että humanistinen ajattelutapa on joutunut asettumaan puolustusasemiin nationalismin edessä ja demokratian laajentumispyrkimykset ovat pysähtyneet.
Huomaan itsessäni ensimmäistä kertaa myös uusia piirteitä. Otan tämän vastenmielisen kehityksen yhä enemmän tunteella vastaan. Se tarkoittaa samanlaisen ennakkoluulon kasvamista omissa ajatuksissani. Vaikka järki sanoo toista, haluan ajatuksissani välttää kanssakäymistä näiden nationalististen maiden kanssa. Sehän ei ole kovin järkevää tai humanistista. Olen itse syyllistymässä samanlaiseen eristämiseen kuin mistä olen itse kritisoimassa näitä maita. Jotenkin en vaan tiedä mitä pitää tehdä tai miten
muuten voi toimia. Kun katsellaan Euroopan historiaa taaksepäin, voi huomata yhtäläisyyksiä 30-luvunmja nykypäivän välillä. Toivottavasti nyt ollaan viisaampia. Euroopan yhteistyön syvin olemus on rauhan rakentaminen. Onko se kaikkien eurooppalaisten mielessä nykypäivänä ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti