sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Jo riittää

Jo riittää Saara Aallon euroviisun jatkuva toisto. Muutenkaan en halua kuulla enää sanaakaan Aallon tekemisistä Britanniassa tai Suomessa, puolisoista, tyttö-tai poikaystävistä, musiikkikommenteista, enkä mistään muustakaan. Puhumattakaan, että hän puhuu joitakin omia lapsellisia ajatuksiaan. Annetaan lapsen kasvaa aikuiseksi. Antakaa minulle edes yhden minuutin tauko

Jo riittää puheet ja selitykset jäämies Räikkösen boikotoinnista Ferrarilla. Muutenkaan en jaksa kuunnella Räikkösen mutinaa. Ihan liikaa on saanut seurata Räikkösen menestymättömyyttä, ravintolakäyntejä, vaimon vaatteita ja pojan taapertelemista. Eihän mies saa mitään aikaankaan. Ajelkoon autojaan ihan omassa rauhassa. Antakaa minulle edes yksi tunti taukoa tästä kaikesta.

Jo riittää iskelmäkuningas Sillanpään pöhöttyneiden ja lasittuneiden kasvojen näyttäminen. Konserteissa tapahtuu jotain, mutta kertokaa sitten kun on jotain uutta. Väsähtäneen tähden vaipumisessa ei ole mitään kaunista. Mies näyttää valinneen tiensä eikä sillä tiellä ole luvassa kultaa taikka kunniaa. Antakaa hänen vetää kristallinsa rauhassa. Antakaa minulle edes yksi päivä taukoa hänestä.

Jo riittää Veitolan ja Enbusken nokkeluudet ja itsetehostus. Aidosti heillä ei ole mitää oikeaa sanottavaa, vaikka esittävätkin älymystöä. Erikoisuuden tavoittelu ei tee kestään sivistynyttä. Kun ihminen haluaa olla esillä, hän tekee sitä mistään piittaamatta, ajattelematta muuta kuin itseään. Hehän ovat kuin kaksi marjaa. Mustikka ja mansikka. Antakaa minulle edes yksi viikko taukoa heistä.

Jo riittää Cheek, Olli Lindholm, Mikko Leppilampi, Jone Nikula, Michael Monroe, Anna Puu, Toni Wirtanen, Jannika B, koko Vain elämää, Idols, Voice of Finland ja X-fucktor juontajat ja esiintyjät. Riittää heidän kommenttinsa, juontonsa ja viisautensa. Ihan liian kuluneita naamoja tyhjässä paketissa. Kaikki on jo kuultu ja koettu. Annetaan heidän vaipua yksityisyyteensä ihan rauhassa. Kun
ihmisellä on kaikkea, ei siitä kannata nostaa melua. Antakaa edes yksi kuukausi taukoa.

Jo riittää Amanda Harkimo, Martina Aitolehti, Sara Sieppi, Maisa Torppa ja kumppanit. Riittää flirtit, vilauttelut, höpöttelyt ja keikistelyt mediassa. Veteraanina sanoisin, että jos kaipaa kumppania kannattaa rakastua. Jos kaipaa julkisuutta kannattaa rietastella tositv:ssä. Tyhjästä on paha nyhjäistä. Antakaa edes yksi vuosi taukoa.

Kiitos näistä tauoista !

Ja lopuksi pieni vinkki Alma Median ja Sanoma-konsernin johdoille. Kannattaa tehdä vielä muutama tv-kanava lisää, jossa voi esittää samoja elokuvia, saippuasarjoja ja muita uusintoja päivästä toiseen. Senhän voi tehdä satsaamatta yhtään uusiin ohjelmiin. Ostakaa ulkomaisia formaatteja ja käyttää kotimaisissa versioissa tuttuja tähtiä. Niitä samoja, joista olen kertonut edellä. Iltapäivälehdissä voi sitten kommentoida samoja ohjelmia ja esiintyjiä. Ympyrä on sulkeutunut. Näin kansa viihtyy
medioiden parissa ja turhat murheet unohtuvat mielistä.


Ei kommentteja: