sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Yrittänyttä ei laiteta - vai laitetaanko sittenkin?

Paavo Väyrynen on yrittänyt päästä vallankahvaan keinolla jos toisellakin. Viimeeksi hän on halunnut Keskustan puheenjohtajaksi. Tavoitteeseen päästäkseen Väyrynen ilmoitti eronneensa perustamastaan kansanliikkeestä. Sitten Väyryselle selvisi, ettei hän voi päästä puheenjohtajaksi. Väyrynen ehdotti puheenjohtaja Sipilälle, että hänet valittaisiin Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Keskustan olisi pitänyt muuttaa pika-aikataulussa sääntöjään ja Sipilän luvata ohi puoluekoneiston Väyryselle tämä paikka. Ei tullut lupausta, eikä tätäkään puhenjohtajuutta. Väyrynen yritti käyttää vanhaa kekkosajan keinoa, muttei toiminut. Väyrynen ei myöskään omien sanojensa mukaan ole ehtinyt vielä erota kansanliikkeestä.

Yhdysvalloissa tehdyn tytkimuksen mukaan 45-vuotiaiden perustamat startup-yritykset menestyvät parhaiten. Teknologiajulkaisu Techrunchin mukaan sterotypia nuoren miesten startup-yritysten menestyksestä ei pidä paikkaansa. Tutkimuksen kohteena oli 1700 yritystä eri puolilla Yhdysvaltoja. Tutkijat selittävät 45-vuotiaiden menestystä kokemuksella ja rahoitusyhteyksillä. Tutkimus osoittaa siten vääräksi kuvitelmat Bill Gatesin, Mark Zuckenberg ja kumppaneiden valitseman tien menestyksestä. Mikäli olet 45-vuotias ja perustat uutta yritystä, voit odottaa menestyksen tuulien puhaltavan. Nuorten ei kannata odotella suuria. Vanhempien kannattaa yrittää energia tai polttoainealalla. Niillä aloilla voi yrittää ja menestyä. Ainakin Ameriikassa.

Mixu Paatelainen yritti johtaa Huuhkajia menestykseen jalkapallon saralla. Ei tullut menestystä. Tuli vain potkut. Paatelainen siirtyi Skotlantiin valmentamaan paikallista joukkuetta. Ei tullut sielläkään menestystä. Sen sijaan tuli potkut. Sen jälkeen Paatelainen siirtyi Thaimaahan valmentajaksi. Muutaman kuukauden pesti ei sujunut parhaalla tavalla. Joukkue putosi toiseksi viimeiseksi Thaimaan sarjassa. Edessä oli taas tuttu seuraus: potkut. Ainoana lohtuna on tieto siitä, ettei Paatelainen ole yksin. Myös Arsenalin ranskalaisvalmentaja Arsene Wenger saa lähtöpassit tämän kauden jälkeen valmentajan pallilta. Pieni ero on toki se, että Wenger ehti valmentaa Arsenalia 21 vuotta. Paatelainen yritti pari kuukautta.

Hjallis Harkimo kyllästyi yrittämään kokoomuksen porukoissa. Ensin Harkimo yritti saada menestystä, vaikutusvaltaa ja uudistuksia eduskunnan rivijäsenenä. Kokoomuksen hallitusvastuu tarjosi periaatteessa paljon mahdollisuuksia uudistaa vanhanaikaisia lakeja ja toimintatapoja. Heti ensimmäisessä eduskuntaryhmän kokouksessa valittiin eduskunnan puhemiehistö. Harkimo ei kuitenkaan tykännyt, kun hänelle kerrottiin, että henkilöt on valittu jo pienessä piirissä etukäteen. Sama jatkui lakien valmistelussa. Viimeinen niitti oli yritystukien uudistaminen. Ei tullut lasta ei pas.. Tuli pannukakku. Toiminnan miehenä Harkimo päätti yrittää jotain muuta. Keskieurooppalainen muutos tuntuu hyvältä idealta uudistaa jähmettynyttä järjestelmää. Mukaan on löytynyt muita
mediapersoonia ja älykköjä. Kun ei onnistunut kokoomus, yritetään tehdään Liike Nyt.
Hjallis päätti lopettaa myös yrittämisen jääkiekon saralla. Jo vuosikausia yrittäminen oli muuttunut peesailuksi, sillä Jokereiden todelliset yrittäjät ovat venäläisiä. Nyt hän yrittää löytää suomalaisomistajat omistamilleen osakkeille.

Jääkiekkovalmenta Lauri Marjamäri on yrittänyt koota tasokasta joukkuetta Tanskan MM-kisoihin. Ongelmia on ollut pitkin matkaa. Marjamäen johtamat joukkueet eivät ole saaneet mitään merkittävää aikaan pelatuissa kisoissa. Liekö se syynä lukuisten NHL-pelaajien kieltäytymisiin. Nyt kuitenkin yrittäminen palkitaan ainakin pieneltä osin. Carolinassa pelannut suomalaiskaksikko Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen on luvannut tulla kehiin. Muutama muukin ameriikan vahvistus on tullut joukkueen mukaan. Pääosin KHL pelaajista kasattu miehistö yrittää palauttaa maamme menetettyä kiekkomainetta.

Englannin kuningatar Elisabeth täytti 92 vuotta.  Kuningatar on yrittänyt pitää kuningaskunnan yhtenäisenä ja yhdistää kansaa ristiriidoista ja kriiseistä huolimatta. Myöskään kruununperijä Charlesin toimet eivät ole aina olleet kuningattaren mieleen. Tuntuukin siltä, että Elisabeth on yrittänyt pysyä hengissä taatakseen vakaat olot ja estääkseen turhien muutosten tuulet. Todellakin, kuningatar on yrittäjä parhaimmasta päästä. Onnea vaan hyvin toteutuneille yrityksille.


Ei kommentteja: