maanantai 13. toukokuuta 2019

LA PALOMBA

Ensi kertaa elämässä käytiin Michelin-ravintolassa. Paikan nimi oli La Palomba. Paikka on perinteinen italialainen trattoria Orvietossa. Sama perhe on omistanut paikan 50 vuotta. Kävimme edellisenä päivänä varaamassa pöydän, sillä silloin paikka oli täynnä. Trattoria oli varsin yksinkertaisesti sisustettu, juuri sellainen paikallisravintola, jossa italialaiset käyvät syömässä. Michelin tähti tuo tietysti turisteja paikalla, varsinkin kun kyseessä on perinteinen italialaisravintola. Orvietossa on peräti viisi Michelin-tähden saanutta ravintolaa. Siis saman verran kuin Suomessa.

Ruokalista kertoi, että pääruokina oli lihaa eri muodoissa. Sekin lienee perinteistä ruokakulttuuria. Söimme alkuruokana tagliatelle pastaa lammaskastikkeella ja pääruokana lammasta ja vihersalaattia. Viiniksi valitsimme Orvieto Classico valkoviiniä. Opimme aikaisemilta Italian matkoilta, että paikalliset tilaavat usein antipastoa, primi piattia ja secondo piattia yhden annoksen ja jakavat sen keskenään. Näin ruokalajeja on useampia eikä hinta tai ruokamäärä kohoa liiallisuuksiin. Näin olimme tehneet nyt jokaisessa ravintolassa ja se on ravintoloissa tuttu tapa. Näin myös La Palombassa. Ruoka oli hyvää, ei voi muuta sanoa. Ehkä ero edellisenä iltana Il Cocco-ravintolaan ei ollut suuren suuri, mutta eron kyllä huomasi. Eikä se johtunut mistään tähdistä. Jollakin tapaa yksinkertaisen maukkaasti, hyvistä aineksista tehty ruoka osataan tehdä hyvin, paremmin kuin lukemattomissa muissa ravintoloissa. Se antaa uskoa myös kotikokille. Valitsemamme viini oli halvimmasta päästä olevaa paikallista valkkaria. Orvieto tunnetaan hyvistä valkoviineistä, kun muu Italia on perinteinen punaviinimaa. Viini oli kerrassaan mainiota.




Ja sitten se hinta ! Koko ateriakokonaisuus maksoi vain 45 €. Kahdelta ! Se oli yksi halvimmista aterioista mitä  olemme täällä syöneet. Palvelu oli koko ajan rentoa ja mutkatonta. Mitään pokkurointia tai
muodollisuuksia ei ollut. Lähtiessämme kaksi tarjoilijaa kätteli meidät. En huomannut, että muita asiakkaita olisi kätelty lähtiäisiksi. Sitäpaitsi toimme kassaan huomattavan vähän tuloa. Mutta kivaa oli ja kaikki oli hyvää, kuten täkälaiset sanovat: Tutti bene !

Ei kommentteja: