maanantai 27. toukokuuta 2019

Ruusuja


Päätin rohkaistua ja kokeilla hortonomin taitoja. Ostin yhden alppiruusun ja kaksi tavallista ruusua. Yritin udella K-Rauta Lahdesjärven hortonomilta istutuksen saloja. Tavalliset ruusut pitää istuttaa syvälle. Ruusut pitää suojata talveksi havuilla. Alppiruusu viihtyy hieman varjoisella paikalla. Alppiruusu kukkii keväisin. Istutettaessa pitää olla ympärillä pehmeää multaa. Kevätaurinko on haitallista alppiruusulle, jolle pitää olla keväisin jokinlainen suojaverkko. Talven alppiruusu pärjää ilman suojausta.

Ruusut maksoivat yhteensä 70 €. Aika arvokas sijoitus. Se luo lisää paineita alkavalle hortonomille. Kaivoin kolme kuoppaa ja upotin ruusut multaan. Irtomultaa ympärille ja kuorikatetta juurelle päälimmäiseksi. Kastelin kukat vielä varmuuden vuoksi.

Sitten alkoi odotus ja toivominen. Pärjäävätkö ne kesän. Pärjäävätkö ne talven. Ajattelin istuttaa syksyllä vielä lisää tulppaaneja entisten viereen. Sitten pihan oikea puoli on valmis. Sen pitäisi pärjätä ilman suurempaa hoitoa. Vasen puoli onkin ihan eri juttu. Siinä on multaa vain kymmenkunta senttiä ja alla hiekkainen maa ja verkko. Se saa olla pienten yksivuotisten pihakukkien penkkinä. Perennoja, pelakuita, samettikukkia, markettoja, orvokkeja sun muita. Sijoitin kukat kolmeen ryhmään. Ympärille kylvin siemeniä. Siihen pitäisi kasvaa nurmikko. Kuorikate estää nurmikon kasvamista kukkien viereen.

Ei kommentteja: