tiistai 20. lokakuuta 2020

Syysmasennus

 Syksy on päässyt siinä määrin pitkälle, että alkaa masentaa. Päivä on lyhentynyt, illalla pimenee aikaisin, taivaalta tippuu valkeita pilkkuja ja yölämpötila on pakkasella. Piha on täynnä ruskeita lehtiä, jotka kiipeävät sisälle kengänpohjissa. Pipo pitää painaa päähän, muuten korvat jäätyvät.

Mikäli edellinen ei vielä masenna, maamme koronatilanne ainakin masentaa. Joka päivä ilmaaantuu parisataa uutta tartuntaa. Tartuntoja tulee joka kolkassa maata vaikka pääkaupunkiseudun kolme kaupunkia ovat keränneet tartuntoja enemmän kuin koko muu maa yhteensä. Loppua ei näy, eivätkä viranomaise uskalla enää asettaa rajoituksia. Mihin tämä kaikki oikein johtaa. Taas on pakko alkaa vapaaehtoiseen karanteeniin ja lopettaa kaupassakäynti ja lasten tapaaminen.

Ellei edellinen masenna, maailman koronatilanne tekee sen taatusti. Ruotsissa on jo sata tuhatta tartuntaa. Euroopan maissa korona riehuu kevään malliin. Seitsemän miljoonaa tartuntaa koko Euroopassa yhteensä. Pelkästään Venäjällä tartuntoja on jo 1,2 miljoonaa. Puhumattakaan Intiasta ja Yhdysvalloista. Niissä tartuntoja on yli 7 miljoonaa. Koko maailmassa on 40 miljoonaa tartuntaa ja yli miljoona kuolemaa. Onko edes pahinta vielä nähty. Kyse näyttää olevan samasta ensimmäisessä aallosta vaikka toista puhutaan.

Ellei tämä masenna niin maailmassa on kasapäin ongelmia. Syyrian sisällissota on ollut julma murhenäytelmä. Puoli miljoonaa ihmistä on kuollut, sotilaita ja siviilejä. Viisi miljoonaa ihmistä on muissa maissa pakosalla. Siis Suomen väkimäärä. Lukuisten kaupunkien infra ja asuintalot ovat tuhoutuneet pommituksissa ja taisteluissa. Maan talous on kuralla. Jemenissä on sodittu viisi vuotta kapinallisten ja hallituksen välillä. Seurauksena maailman tämän hetken pahin nälänhätä. Thaimaassa, Kirgisiassa, Chilessä, Boliviassa, Venezuelasta ja Valko-Venäjällä kamppailuaan diktatuurin syrjäyttämisestä ja demokratian aloittamisen puolesta. Armenia ja Azerbaidžan taistelevat Vuoristo-Karabahin alueessa. Kansa on siirtynyt alueelta vuoroin maasta toiseen ja viha on loppumaton. Kiina yrittää suitsia Hongkong Kongin vapaudet. Britannia ei halua EU:sta muuta kuin ulkopuolisen uhan, jotta Borås Johanson ja konservatiivit pysyvät vallassa jne, jne.

Ellei tämä vielä riittänyt masennukseen, iltapäivälehdestä löytyy juttu maamme kiinnostavimmista henkilöstä, Sara Siepistä. Hän paljastaa yksityiskohtia uuden asuntonsa hankinnasta. Ensin käytiin katsomassa asuntoa, sitten neuvoteltiin pankin kanssa ja sen jälkeen tehtiin kaupat. Ihmeellistä ! Ainutlaatuista ! Viimeistään tämän myötä syysmasennus on iskenyt.

Ei kommentteja: