torstai 18. marraskuuta 2021

Hyviä uutisia

 Raipe Helminen on saanut töitä. Raipella on kyllä omistuksia parissa firmassa, mutta lätkän parissa on ollut työttömyyttä. Nyt Raipe on palkattu Italiaan valmentamaan HC Pustertal-val Pusterie joukkuetta. Nimi kuulostaa vitsiltä, muttei se ole sitä. Joukkue pelaa monikansallisessa keski-eurooppalaisessa liigassa. Sijoitus on vihoviimeinen ja Raipesta odotetaan ihmeiden tekijää. Pesti kestää tämän kauden, mutta lyhköinenhän TPS-pestikin oli. Ja se oli menestys. Työttömyys on aina kurjaa, mutta nyt se on Raipen osalta takana päin.

Koronan ehkäisystä on saatu hyviä uutisia. Rokotuksien lisäksi parasta ehkäisyä tuovat kasvomaski, etäisyys ja käsienpesu. Vaikka tänään kerrottiin ennätysmäisestä 1.259 päiväkohtaisesta tartunnasta, ei hätää. Kannattaa vetää maski naamalle ainakin ihmisten parissa liikkuessa. Niin ja ottaa pari taka-askelta. Kannattaa ostaa lisää maskeja kotiin, sillä nyt niitä saa halvalla. Kyllä se korona siitä talttuu tai sitten ei taltu. Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia..

Tutkijat ovat todenneet, että pisimmän eläkeiän saavuttavat suurimman eläkkeen saajat. Myös parisuhde lisää eläkeikää. Hyvä tai huono kumppani, ei haittaa. Parempi olla suhteessa kuin ilman. Tässä on hyvä uutinen ja ohje niille, jotka mielivät elellä pitkän aikaa eläkkeellä. Kannattaa hommata hyvä eläke ja jonkin sortin kumppani. Sitten ei muuta kun nauttimaan elämästä ja pitkästä iästä.

Tänä vuonna Niinistö haluaa olla ajankohtaisesti mukana koronatalkoissa. Linnassa ei järjestetä tavallisia juhlallisuuksia. Kutsuja ei myöskään lähetetä parille tuhannelle vieraalle. Suomen eliitti ei myöskään pääse maistelemaan ilmaiseksi linnan herkkuja tai kiitämään tanssilattialla TV-kameroiden loisteessa. Ei, ei ! Tänä vuonna linnaan kutsutaan pari sataa terveydenhuolloin työntekijää mukaanlukien puolisot. Siis satakunta plus siipat. Maamme parista sadasta tuhannesta terveydenhoidon ammattilaisesta mukaan pääsee joka kahdestuhannes työntekijä. Toinen hyvä asia on pukukoodi. Tavallinen rippipuku ja solmio kelpaavat. Näin Itsenäisyyspäivänä kunnioitetaan terveysalaa sen tekemästä vaativasta työstä viime ja tänä vuonna. Todennäköisesti myös ensi vuonna jatkuu sama tahti. Ja sen jälkeen sote pelastaa meidät.

Eduskunnan kirjaston hallitus kertoo hyviä uutisia. Se on päättänyt yksimielisesti lakkauttaa itsensä. Kirjaston hallituksen puheenjohtaja Pauli Kiuru allekirjoitti ensimmäisenä asiaa koskevan aloitteen. Muu porukka oli hengessä mukana. Hallitus on kuulemma byrokraattinen, vanhanaikainen ja turha. En puhu nyt maamme hallituksesta vaan Eduskunnan kirjaston hallituksesta. Kirjasto sinänsä jatkaa toimintaansa kuten ennenkin ja kansalaiset saavat käyttää sitä edelleen. Puheenjohtajan reilun viiden tonnin vuosipalkkio ja jäsenten pienemmät palkkiot jäävät säästöksi valtion pohjattomaan kassaan. Hyvä ! Jotain hyvääkin kuuluu Arkadian mäeltä.

Taloyhtiömme sai finaaliin kattorempan. Tarkoitan urakoitsija sai. Uusi katto on peltiä ja pitää hyvin sadetta, ainakin vielä. Hyvä uutinen oli remontin hinta. Se oli pari tonnia vähemmän kuin alunperin kaavailtiin. Se on hyvä uutinen meidän talon asukkaille tai asunnon omistajille. Joka tapauksessa omasta ja vaimoni puolesta ilmoitan olevamme iloisia asian johdosta. Kattoremontin voi maksaa kerralla joulun alla tai sitten kuukausittain viiden vuoden kuluessa rahoitusvastikkeella. Nyt pitää miettiä pidetäänkö vaatimaton joulu vai lievästi vaatimattomat viisi seuraavaa vuotta.

Täytin vuosia. Sain ystäviltä ja läheisiltä huomion osoituksia. Tuntui kivalta, vaikka ikää kuvaavilla numeroilla ei ole paljon juhlittavaa. Tämän lisäksi Lidl muisti minua ilmaisella suklaalevyllä. Telia Dot antoi euron alennusta puhelinlaskusta. Näin yhteiskunta pitää huolta lapsistaan.

Ei kommentteja: