keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Kansallisen kateuden päivä 2021

 Tänään on taas vuoden ainoa päivä, jolloin kansalaiset voivat tirkistellä suurituloisten suuria tuloja ja valittaa omaa kohtaloaan. Itse en kuitenkaan aio tänä vuonna kadehtia ketään. En edes Heikki Herliniä, joka ansaitsi viime vuonna 28 miljoonaa euroa. Siis tuhat kertaa enemmän kuin minä. Hyvä Heikki, anna palaa !

Haluan nostaa tänään esille kaksi asiaa. Ensinnäkin ihmettelen, miksi suurituloiset voivat kieltää tulojensa julkisen esittämisen. Eikö se pitäisi olla pienituloisten oikeus. Jos suuret tulot hävettävät, siihen on helppo ratkaisu. Tienata vähemmän. Köyhä ihminen voi olla syystä häpeissään, kun pienillä tuloilla pitää selviytyä vuoden jokaisena päivänä ja kaiken lisäksi se on julkista kauraa.

Toisena asiana kolmen kultturivaikuttajan tulot. He tulivat aiemmin julkisuuteen valittamalla suureen ääneen koronan vievän leivän ja koko uran. Paula Vesala, Mikko Alatalo ja Hannu Lintu. Vesala ansaitsi viime vuonna ”vain” hieman yli 240.000 euroa. Mikko Alatalolle kävi paljon huonommin. Tuloja vain 110.000 euroa. Pitääköhän Mikon lähteä nyt Kelan luukulle tai leipäjonoon. Yhtään paremmin ei käynyt Hannu Linnullekaan. Hänhän ”joutui” hakemaan uutta työtä sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtajana. Ei tullut virkaa. Ansiotuloja tuli vaivaiset 190.000 euroa. Tästä näkee miten koronasta valittaminen on ollut perusteltua. Sanomattakin on selvää, että kulttuuriväki on kärsinyt eniten koronasta.

Ei kommentteja: