perjantai 6. syyskuuta 2024

Peltsun rannalla

 

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Peltsun rannalla on noin viisi ihmistä lepäilemässä auringon merkeissä. Miellyttävä, lämmin aurinko ja hyväilevä tuuli tarjoavat etelän lämpöä pohjoisessa ympäristössä. Annan kaikkien asioiden olla niinkuin ne ovat, enkä välitä mistään mitään. Ongelmat saavat unohtua jonnekin.

En välitä edes 10-vuotiaiden lentopallon mäiskimisestä, jossa joka toinen sana on v…u. Jo toisena päivänä näen luokan ilman opettajaa rannalla. Oppilaat kirmailevat siellä täällä ilman sen suurempaa tarkoitusta. Vajaan tunnin kuluttua kouluavustaja puhaltaa pilliin ja oppilaat alkavat valua pikku hiljaa kuntolaitteiden luo ja sieltä kohti kotia. En välitä vaikka hallitus on päättänyt osoittaa koulupoliiseihin rahaa. Eihän koulussa olekaan opettajan, avustajan, keittäjän, lääkärin, kiinteistönhoitajan , psykologin ja  kuraattorin lisäksi yhtään poliisia. Totta kai sellaisia tarvitaan. Tosin täällä olisi ollut ihan mukavaa, jos olisi ollut edes opettaja ohjaamassa oppilaita. Siis se perusjuttu.

En välitä juurikaan, että Lidl on uudistanut paistopisteiden tuoteryhmittelyn. Snägäsistä saa hodareita ja pizzaa, makeista saa donitseja ja munkkeja ja vierailevista tähdistä saa vierailevia leipiä jne. En välitä, koska ei ole nälkä ja vissy ja cokis tyydyttävät janon. Auringossa kannattaa huolehtia juomisesta, ettei tule huimausta ja kuivumista. No, eiköhän tällä kokemuksella selvitä rantaelämästä.

En välitä edes siitä, että Veronmaksajain keskusliitto on laskenut ensi vuoden eläkeläisten verotuksen. Verotus laskee eläkettä satasen verran ja indeksit nostavat neljä kymppiä. Katselen vain järven toisella laidalla seilaavia joutsenia ja vääntäydyin makuulle pyyhkeen päälle. Jotenkin selvitään ensi vuonna, eikä hallituksen säästöt koske aurinkoa ja hyvää säätä.

En välitä edes siitä, että hallitus supistaa kulttuurista 17 miljoonaa. Vastaavasti poliiseille myönnetään saman suuruinen lisäpanostus. Nuorisotyön avustuksista vähennetään neljä miljoonaa ja koulupoliiseihin lisätään kaksi miljoonaa. En vaan jaksa välittää, kun sininen taivas ja hopeinen järvi näyttäytyvät lämpiminä kuten toukokuussa, kesäkuussa, heinäkuussa, elokuussa ja nyt syyskuussa.

En välitä myöskään siitä, että Ultra Bra aikoo esiintyä ensi vuoden elokuussa Olympiastadionilla. Konserttia mainostettiin kaikkien medioiden voimin eilen, mutta minua se ei ole hetkauttanut. Kun muusikot ovat vanhoja ja lisä liksaa pitäisi saada, keksitään come back. Vuoden kuluttua. Minä makailen silloin Peltsun rannalla, mikäli aurinko paistaa ja nautin elämästä.

En välitä siitä, että hävittäjät lentävät pään yli hirvittävän metelin siivittämänä. Suomen lennoston koneet lentelevät siellä eivätkä säästä ainakaan kerosiinia. Suomen puolustusvoimat ovat kaiken lisäksi aikeissa osallistua NATOn ydinaseharjoituksiin. Silläkin lisätään meidän rannoilla makailevien turvallisuutta vaikken ajattelekaan nyt sitä.

En välitä paljoa siitä, että Helsinki-Vantaan lentoasemalla on kovat jonot turvatarkastuksesta. Koneeseen saa viedä taas vain 100 ml nestettä syyskuun alusta alkaen. Siis sama homma kuin menneinä vuosina. Ihmiset eivät ole huomioineet uutta sääntöä. Outoa käytöstä suomalaisilta, jotka yleensä ovat tarkkoja säännöistä. Jonoja on ollut niin paljon, että jotkut ovat myöhästyneet lennolta. En välitä edes siitä, että maksamakkara luokitellaan nykyisin nesteeksi. Heh, heh. Sehän on ollut kiinteää aina menneinä vuosina. Tykkään maksamakkarasta, mutta en välitä siitä että maksamakkara olisi nestettä. Sitäpaitsi, haluan kyllä jonojen loppuvat siihen mennessä kun me hyppääminen Finnairin kyytiin.

En välitä siitäkään, että puolustusministeri Häkkänen on suuresti varovainen mies ja kieltänyt Imatralla kioskin myymisen EUn ulkopuoliselle taholle. Koska olen kotoisin Imatralta,  tiedän miten juonikkaita venäläiset voivat olla erityisesti kioskeissa. Sieltähän voidaan myydä vaikka plutoniumia Suomen armeijan ohi kulkevalle joukko-osastolle tai vakoilla ohikulkevia imatralaisten mielialoja ja kertoa siitä Kremliin. En välitä.

 Elämä rannalla on huoletonta ja iho ruskistuu. Vanhan ihmisen aivot saavat lepäillä ilman mitään suurempia intohimoja jonkin yhteiskunnallisen ongelman suhteen.. Ei kiitos. Nautitaan tästä kesästä niin kauan kuin sitä piisaa ja pienet sille !

Ei kommentteja: