Purjehdin avoliiton satamaan. Satama oli tässä tapauksessa putkiremontin kourissa kamppaileva asuntoni ja purjehdus iso muuttoauto. Avoliitto oli oikein onnistunut ratkaisu. Annoin avovaimolleni ( wow, mikä ilmaisu) oikeuden päättää kaapin paikan, jolloin itselleni jäi viimeisen sanan sanominen. Nehän ovat suomalaisen parisuhteen kulmakivet. Avoliiton hyviä puolia on lukuisia. Enää ei tarvitse ajella Lahteen treffeille. Elinkustannukset lähes puolittuivat. Kuuntelen olkkarissa hifitasoista kotiteatteria. Makuuhuoneessa on telkku. Ruokailuvälineitä, vatkaimia, juustohöyliä, lakanoita, tyynyjä, kirjoja ja sitruunapuristimia on pilvin pimein.
Avoliiton purjehdusta edelsi kumppanini tavaroiden inventointi, pakkaaminen ja kohdepaikan osoitteiden sopiminen. Se sujui sopuisasti, niinkuin itse purjehdus, tavaroiden purku ja uudellen asemointi. Tämä lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Kaikki meni suunnitellusti, rankalla työllä ja sopuisilla mutta määrätietoisilla ratkaisuilla. En kehu enempää, ettei kukaan lukijoista häippäse liian kehumisen takia.
Huonojakin puolia tietysti on. Olemme painaneet hommia hiki hatussa aamusta iltaan. En vaan ole oikein huomannut muuta, kun olen niin täpinöissäni tästä autuudesta. Varmasti niitä ilmestyy jostain. Minua ei haittaa niin kauheasti, että pääosa huonekauluistani meni lapsilleni, että osa asioistani makaa edelleen parvekkeella, että satamassamme ei ole toinen vessa käytössä, että toisessa vessassa ei ole valoa eikä ovea, että työkaluja on puolet olohuoneessa tai että työmiehet herättäävät kolinallaan aamuseitsemältä.
Parasta avoliitossa on kuitenkin ihana ihminen, jota saan tuijotella päivät pääksytysten ihan naamatusten. Sitä voi tehdä kokopäiväisesti, kun ei tarvitse mennä enää töihin. Taidan olla onnellinen avopuoliso.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti