maanantai 31. elokuuta 2015

Opetuksia putkiremontista

Putkiremontti on kova paikka ihmisen elämässä. Toisaalta se on vanhan asunnon kannalta ainoa vaihtoehto. Oheisena hyviä ja huonoja opetuksia putkiremontin tiimoilta.

Hyviä asioita
Asunto on huomattavasti paremmassa kunnossa putkiremontin jälkeen kuin sitä ennen. On mukava olla kunnostetussa asunnossa. Asentajat ja rakennussuunnittelua ovat pääosin mukavaa porukkaa. He ovat hienotunteisia ja kuuntelevat omistajan näkökulmia. Ehdotuksia toteutetaankin jossakin määrin tilanteiden mukaan. Jos on rahaa kannattaa olla evakossa.  Omistajan kannattaa kuitenkin olla usein paikalla, sillä asentajat tekevät helpommin haluamiasi asioita kun olet paikalla ja remontti valmistuu nopeammin.

Huonoja asioita
Putkiremontti ei toteudu suunnitellussa aikataulussa, koska urakoitsija joutuu tekemään epärealistisen suunnitelman voittaakseen urakkakilpailun. Vaikeinta on sulattaa sitä, että työntekijät kulkevat asunnossasi päivät pääksytysten, likaisilla kengillä ja pölyä/likaa tulee päivittäin kilokaupalla.  Ovi kolahtaa seitsemältä aamulla ja hommat jatkuvat pitkälle iltapäivälle. Työt eivät suju loogisesti, koska lomat, työntekijöiden tehtävät, tiedotus työvaiheista ja työnjohtoon erilaiset ohjeet sekoittavat pakkaa. Lämpötila oli pääosin 17 astetta, sillä kesästä huolimatta ovet olivat jatkuvasti auki. Vesi ja vessa olivat pois käytöstä 2 kuukautta, jolloin piti käyttää pihalla olevaa tilapäisvessaa. Maksaa ihan älyttömästi: n. 400 €/neliö.

Joka tapauksessa oman asuntoni putkiremontissa homma alkaa olla loppusuoralla. Muutamia pieniä fiksauksia on edelleen tekemättä, mutta ne eivät haittaa elämää. Olemme pystyneet laittamaan huonekalut takaisin paikoilleen ja nautimme upouudet saunan ja pesuhuoneen eleganssista. Viimeistely lienee valmis kuukauden arvioitua aikaa myöhemmin. Koko remppaan meni aikaa vajaa neljä kuukautta. Asun rivitalossa.

Ei kommentteja: