maanantai 3. joulukuuta 2018

MAKSAMME VELKAA

Tänään on taas se päivä syksystä, jolloin maksamme velkamme valtiolle. Tosin vain puolet siitä. Helmikuussa maksamme toisen puolen. Iloinen veronmaksaja maksaa veroja ilomielin, koska tietää sen menevän hyvään tarkoitukseen. Toivoisin maksamieni verojen menevän tänä vuonna kahteen kohteeseen. Molemmat ovat olleet hyvin näkyvästi esillä mediassa.

Ensinnäkin presidentin itsenäisyyspäivän ekologisen vastaanoton kuluihin. Erityisesti minua viehättää sammalten, mustikanvarpujen ja käpyjen käyttö koristeina. Minun rahani voidaan käyttää esimerkiksi käpyjen ja sammalten keräilyyn ja niiden asetteluun vastaanottovieraiden kävelyreittien varteen. Myös kuusenkerkän kerääminen ja tarjoaminen juhlavieraiden tarjoilupöydässä, olisi minun verorahoilleni mieluisa käyttökohde. Lupaan yrittää tiirata televiisiosta, ovatko minun ehdottamani antimet saaneet arvoisensa paikan.

Toiseksi kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden maksaminen. Se jos mikä on minun verorahojen hyödyllistä käyttöä. Tiedän itse eläkeläisena (kaiken lisäksi varsin keskituloisena eläkeläisenä), miten eläkkeelle jääminen on iso muutos, joka vaatii sopeutumista. Sopeutuminen on huomattavasti helpompaa, mikäli asianomaiselle annetaan muutama tonni kuussa sopeutumisrahaa. Kaikki eivät sopeudu eläkkeelle tai siviiliin koskaan. Ensi vuoden alusta myönnettävä parin tonnin rippunen on isku vasten kasvoja. Mitä sillä saa ? Ei mitään. Mutta vielä näin vuoden lopulla minun rahani saa antaa hyvään tarkoitukseen. Se on yrittäjänä tai konsulttina toimivan ex-kansanedustajan sopeutumiseläke. Iso sellainen. Voi olla, että juuri heillä on ollut kovat ajat jo vuosikymmenien ajan. Rahat sinne missä niitä eniten tarvitaan.

Ei kommentteja: