maanantai 28. tammikuuta 2019

Marzi Nyman : Kelluva Katedraali

Lähdin suurin odotuksin Flame-risteilylle pääkohteena Mazi Nymannin uusi Kelluva Katedraali-niminen levy ja bändi. Maestron lisäksi mukana suomalaisen rockin luotettavat veteraanit Anssi Nykänen rummuissa ja Harri Rantanen bassossa. Kuultiin pääosin uuden levyn tuotantoa, mutta myös pari siivua Nymannin kaksitoista vuotta sitten tekemältä levyltä. Mies itse oli elementissään sekä laulajana mutta erityisesti kitaran kepittäjänä. Iloinen yllätys oli viisimiehisen puhallinryhmän ilmestyminen lavalle. Tunnistin ainakin foneissa olevat Mikko Innasen ja Joonatan Raution sekä trumpetin mestarin Jussi Eskolan. Ja mikä soundi saatiin aikaan tällä poppoolla. Hyvä ettei laivan katto revennyt taivaisiin. Nyman itse on saanut uutta draivia kitarasoundeihin ja soittaminen maistuu. Samaa voi sanoa myös Nykäsen ja Rantasen soitosta. Kaikesta näkyi myös Nymannin kasvaminen kapellimestariksi. Siinä määrin mutkaton ja kuitenkin intensiivinen oli hänen orkesterin johtaminen ja kiihkeät sovitukset. Selkeästi parasta musaa mitä promoottori ja Flamen puheenjohtaja Jussi
Fredriksson on saanut näille risteilyille aikaan. Kiitos ja kumarrus hänelle.

Ei kommentteja: