tiistai 1. tammikuuta 2019

YHTÄ ASIAA IHMETTELEN

Lauantaina Helsingissä käveltiin Hakaniementorille ja takaisin. Jalkakäytävät olivat jaettu puoliksi kahteen osaan. Sisemmällä kaistalla kulkivat jalankulkijat ja keskimmäisellä kaistalla ei kukaan. Se kun oli varattu pyöräilijöille. Näin edistyksellinen Helsinki tarjoaa pyöräteitä pyöräilijöille, joita ei ole liikenteessä talvisaikaan. Jalankulkijoisa sen sijaan oli. Jos aikoi mahtua jalankulkukaistalle, piti pysähtyä tai väistellä tai kiilata. Toki joskus joutui astumaan myös pyöräilijöiden puolelle. Kesällä pyöräilijöiltä tulee kiukunpurkauksia, kun jalankulkija uskaltaa/joutuu astumaan heidän ikiomalle kaistalle. Nyt heitä ei ollut paikalla. Maamme ammattiyhdistysliike on taistellut työaikalaista ja minimipalkasta ja saanut työntekijöille turvaa. Ilmeisesti pyöräilijät haluavat pitää kiinni myöskin saavutetuista eduista eli pyöräteistä, joita kukaan ei talvisaikaan käytä. Ja vihreä puolue, joka ajaa näitä pyöräilijöiden etuuksia, on tyhjien pyöräilykaistojen takuumiehenä.

Suomen nuoret jääkiekkoilijat pelaavat Kanadassa maailmanmestaruudesta. Ihmettelen meidän mediaa, joka on taas kerran suitsuttanut joukkueen mahdollisuuksista jopa mestaruuteen asti. NHL-vahvistukset Tolvanen ja Jokiharju ovat niin kovia vahvistuksia, että pitkälle mennään. Itse katselin Ruotsi-peliä ja ajattelin peliesityksen olevan sen verran köykäinen, että sijat 5-8 ovat mahdollisia. Tänään katsottuani USA-pelin mielipiteeni vahvistui. Edessä on ratkaiseva pudotuspeli isäntämaa Kanadaa vastaan. Ihmeitä pitää tapahtua, että siitä pelistä pystyttäisiin anastamaan voitto. Kaikki kolme edellä mainittua maata lisättynä Venäjällä ovat taistelemassa mitaleista. Suomen nuoret jäävät rannalle. Ihmettelen median asiantuntemusta. Se näyttää perustuvan ikuiseen toiveajatteluun. Isot jääkiekkomaat pystyvät tuottamaan ja kouluttamaan jatkuvalla syötöllä laadukkaita nuoria pelaajia opiskelujärjestelmien sun muiden järjestelmien kautta.

Nykytekniikalla voi  puhelimella seurata mitä tapahtuu kotona. Tämä on mahdollista kun sijoittaa
kotiin kameran, joka syöttää kuvaa puhelimeen. Näin poissaoleva henkilö voi seurata kotona olevaa vanhusta, vaimoa/miestä, kotieläintä tai vaikka lasta. Ihminen voi tietysti mennä toiseen huoneeseen, jossa pitäisi olla sitten toinen kamera seuraamista mahdollistamassa. Joka tapauksessa on mahdollista seurailla vaikka sitä, kuka käy soittamassa ovikelloa tai muistuttaa vanhusta ottamaan lääkkeensä tai lähettää lapsi aamulla kouluun oikeaan aikaan. Tekniikka on ihmeellistä.

Tänä vuonna ei enää riitä ajokortti henkilöllisyystodistuksesta esimerkiksi pankkiasioissa. Onko siis ajokortti jonkinlainen epävirallinen henkilötodistus, jota ei tarvitse ottaa vakavasti ? Kun poliisi kysyy ajokorttia, on se tunniste, jolla todetaan henkilöllisyys. Mutta pankissa ajokortti on turha paperi ja epäluotettava. Miksi tällaisia ajokortteja sitten enää myönnetään, mikäli ne eivät ole luotettavia ? Pidin ennen Suomea varsin luotettavana maana, mutta onko se muuttunut ?

Suomen hiihtäjät ovat mitelleet voimia kansainvälisen eliitin kanssa Tour de Skillä. Krista
Pärmäkoski sijoittui naisten vapaan kympillä neljänneksi. Siinä tärkein uutinen. Muut naiset sijoittuivat sijoille 44, 50 ja 60.  Yksi edustaja lopetti jo naisten sprintin jälkeen ja lähti kotiin. Miesten vapaan viidellätoista sijoitukset olivat vielä huonommat 47, 63 ja 86. Näistä viimeisin eli Matti Heikkinen päätti jättää kisan kesken. Suomelta oli kuulemma lähetetty pieni joukkue. Eikö valmennusjohto tiedä miten huonokuntoisina hiihtäjät tulevat kisoihin ? Onko sattumaa, että Suomen hiihtomaajoukkuetta valmentaa juuri Krista Pärmäkosken valmentaja ? Minä vaan ihmettelen.

Ei kommentteja: