torstai 3. tammikuuta 2019

VEIKKASIN PIELEEN

Nuoret leijonat osoittivat, ettei kannata ennustella voittajia ennen peliä. Sitkeästi pelannut nuorisojengi lähetti Kanadan yllätyksellisesti kotimatkalle. Pientä osviittaa saatiin kyllä jo harjoituspelissä, jossa meikäläiset olivat 5-1 parempia. Toki harjoitukset ovat aina harjoituksia. Nyt koko Kanada jääkiekkoilevan kansan yllätykseksi Suomen nuoret sinnittelivät loppuun asti ja yritys palkittiin jatkoaikavoitolla ja pääsyllä mitalipeleihin. Ratkaisevat osumat kirjattiin Kärppien Heponiemen ja Tapparan Utusen nimiin. Hienoa, että näissä kisoissa maalitehtailuun on osallistunut niin moni meikäläinen. Kanadan liike ja fyysinen voima oli kateissa pitkin ottelua. Ottelu eteni tasaisissa merkwissä alusta loppuun. Suomen tasoittava maali tuli viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia. Voittomaali syntyi katkoajalla. Seuraava vastustaja on Sveitsi, joka lähetti yhtä yllätyksellisesti Ruotsin kotimatkalle. Saattaa tuntua helpolta vastukselta, mutta näinhän ei todellakaan ole. Mitalipeleihin ei mennä sattumalta. Toinen pari on USA ja Venäjä.

Nyt en veikkaile yhtään mitään ottelutuloksista. Siinä määrin yllätyksellinen saavutus leijonien voitto oli. Samoin Sveitsin voitto. Suomen sijoitus on neljän parhaan joukossa ja se on jo mittava saavutus verrattuna viime vuosien rämpimiseen. Nyt jo voidaan hehkuttaa myös sateentekijänä toiminutta valmentaja Jussi Ahokasta. Viime vuonna hänet kutsuttiin apuun kesken ottelusarjan. Silloin saavutuksena karsintapelien välttäminen.  Nyt edessä ovat mitalipelit.

Ei kommentteja: