lauantai 15. toukokuuta 2021

En yhtään ihmettele, kun…

Perussuomalaiset jatkavat Eduskunnassa loputonta puherumbaa. Sanomattakin on selvää, että näin Perussuomalaiset haluavat kertoa, että heillä on paljon sanottavaa Suomen kansalle. Samalla he haluavat lisätä Eduskunnan arvostusta kansalaisten silmissä. Muut puolueet huomaavat pian, että Perussuomalaiset on vakavasti otettava puolue, joka osaa kantaa yhteisvastuuta ja on valmis seuraavaan hallitukseen.

Israel pommittaa Gazan alueen taas kerran maan tasalle. Alunperin erimielisyyksissä oli kyse itä-Jerusalemin palestiinalaisalueesta. Nyt tapellaan kaduilla puolin ja toisin. Gazasta on ammuttu raketteja ja siihen Israelin armeija on vastannut pommituksiin. Parin miljoonan asukkaan Gazassa tehdään taas harvennusta. Ne, jotka eivät kuole pommeihin, muuttavat muualle. Israelilla on sitä paitsi maailman parhaat sotavoimat. Kalusto vanhenee ja sitä pitää käyttää ennenkuin uusia aseita hankitaan. Nyt saatiin hyvä ja tuttu kohde maan länsirajalla. Sitäpaitsi Jumalan valitulle kansalle ei ryppyillä. Eivät ainakaan mitkään palestiinalaiset.

Emma-gaalassa seitsemän palkintoa meni Rita Behmille (?). Useimmat viihdetaiteilijan ovat kuluneen vuoden aikana keskittyneet vastustamaan koronarajoituksia ja valittamaan valtion koronatukien pienuutta. Behm (kuka ?) sen sijaan teki levyn. Sillä irtosi pystejä roppakaupalla. Voi vain kuvitella mitä olisi tapahtunut Gaalassa, jos Mikko Alatalon kaltaiset elävät legendat olisivat tehneet musiikkia ja tyytyneet täysimääräiseen taiteilijaeläkkeen. No, voih ! Nythän ihan syyllistän Mikkoa. Siis, onnea vaan Rita Behm (kuka se on ?) ja toivottavasti menestys jatkuu yhtä hyvänä kuin Mikko Alatalolla.

Etätyöntekijät ovat vallanneet ravintoloiden terassit. Kukapa ei haluaisi istua aurinkoisella terassilla, zoomailla ohikulkijoita, näpytellä nettiä ja saada tästä kaikesta vielä kohtuullista palkkaa. Korona-aikana voi ihmisillä olla myös hyvät oltavat. Kaikkien ei tarvitse kärsiä ahtaasta vuokrayksiöstä tai vaimon ja lasten hälinöinnistä. Totta on, ettei ravintola paljon kostu yhtä kahvikuppia säilövistä etätyöntekijöistä, mutta eihän tämä laitontakaan ole. Sitäpaitsi etätyöntekijät voivat tulla paikalle viitenä päivänä viikossa, kun taas normitavis vetää terassilla lärvit vain kerran viikossa. Ehkä kahdesti ?

Venäjän kansa ei fanita enää oppositiojohtaja Navalnyiä. Miehen täytyy olla paha, kun se ei kuole edes tehokkaalla Novichok-myrkyllä. Kaiken lisäksi talousrikoksista tuomittu Navalnyi ei voi osallistua syksyisiin Duuman vaaleihin. Navalnyin järjestö sekin on julistettu laittomaksi, joten ei kahta sanaa. Miestä ei yksinkertaisesti kannata kannattaa. Sensijaan tsaari Putinia kannattaa. Hän on kaikessa oikeassa. Ja rikas. Lisäksi hän on komea. Ja iso. Ainakin henkisesti. Sitäpaitsi Putin teki lätkämatsissa lähes kaikki maalit vaikka on niin pienikokoinen

Lukon fanit hilluivat Rauman keskustassa koronarajoituksia huolimatta. Näytti vaaralliselta ja sitähän se olikin. Toisaalta, Poika saadaan Raumalle vain kerran elämässä, mutta koronaan voi sairastua yhä uudelleen ja uudelleen. Se on tullut jäädäkseen. Missä sellainen Rauma muuten sijaitsee ? Onko se pikkukaupunki Keski-Pohjanmaalla vai kylänen Kymenlaaksossa ?

Tamperelaiset ryntäsivät sankoin joukoin koeajolle uudella ratikalla. Elokuussa jokainen voi matkustaa ratikalla, mutta se on sitten.  Totta kyllä, mutta nyt keväällä Särkänniemi on säpissä. Tammerfestiä ei järjestetä, baarit suljetaan jo alkuillasta, Tampereen Teatterit ovat kiinni, nurmikolla on kosteaa, Sinfonia soittelee keskenään, porukka ei käy Tammelan torin mustamakkarakioskilla, Pyynikin näkötornin munkkikahvilassa ei jaksa istua kuin parikertaa päivässä ja Nyssessä ei tunne ketään naamareiden takaa. Miksei mennä siis viihtymään ratikkaan ! Uusi kansan villitsijä, jota tullaan toivon mukaan katsomaan kauempaankin. Ihan Kouvolasta ja Imatralta saakka. 

Yhdysvaltain edustajainhuoneen republikaanijohtaja Liz Cheney sai potkut. Aivan oikein sille luopiolle. En ihmettele sitä lainkaan, sillä Cheney ei uskonut enää ex-presidentti Trumpin vaalivilppiväitteisiin. Hän halusi kaiken lisäksi, että Trump joutuu edesvastuuseen kongressihyökkäyksen tukemisesta. Jokainen kunnon Trumpiin uskova amerikkalainen haluaa päästä eroon tällaisista pettureista. Vaalit olivat vilpilliset ja todellisuudessa Trump voitti Bidenin mennen tullen 10-0. Sitä paitsi demokratia on niin vanhanaikaista, että se joutaakin jäähylle. Amerikan kansalle riittää yksin Trump ja se siitä. Hän on kaikessa oikeassa.

Ei kommentteja: