perjantai 21. toukokuuta 2021

Tulppaanit kumollaan

 


Runsas sade sai tulppaanit kasvattamaan varsia ennätyspitkiksi. Kerrottujen tulppaanikukkien paino oli liikaa pitkille varsille, jolloin kukat kaatuivat penkkiin. Enpä tiedä mikä auttaisi tähän vaivaan. Aiempina vuosina varret ovat olleet myöskin pitkiä, mutta tänä vuonna ne ovat olleet ennätyspitkiä. Maahan tulee liikaa kosteutta. Tulppaanien leikkokukille käy usein samoin. Liika vesi kasvattaa vartta. Mutta kukkakimpun voi aina leikata lyhyemmäksi. Puutarhassa kasvavien tulppaanien tilanne on toinen. Ainoa keino voisi olla paksu hiekkapohja, joka imee liian kosteuden. En millään viitsisi avata kukkapenkkiä ja pohjata sitä uudelleen. Sitäpaitsi siinä olevat alppiruusu ja kolme tavallista ruusua pitäisi kaivaa ylös. Samalla menisivät maassa olevat tulppaanien sivusipulit.  

Tulppaani on monivuotinen kasvi. Sipuli kukkii vain kerran, mutta kasvattaa sivusipulin, josta nousee seuraavana vuonna uusi kukka. Toivon mukaan. Tulppaanien kukkimisen jälkeen, kukan jäänteet kannattaa leikata pois ja antaa varsien ja lehtien kuivua. Näin tulppaanit eivät kuluta turhaa energiaa siementen kehittämiseen vaan voimavaroja jää sivusipulien kasvuun.

Ei kommentteja: