keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Heikosti menee mutta kohta tunnelin päässä näkyy taas jotain

 Suomen Pörssi on yksi maailman, erityisesti läntisen maailman, heikompia. Ainakin, jos katsotaan osakkeiden arvostusta ja pörssin indeksejä. Ensin korona laittoi pörssiyhtiöt polvilleen ja sitten Venäjän sota löi littanaksi lattialle. Am Fussbaden, sanoi saksalainen. Suomen talous on kyntänyt jo pitkän aikaa pohjamudissa. Monet analyytikot ovat povailleet nousua talouteen. Ei ole näkynyt eikä kuulunut. Jos pitäisi neuvoa sijoittamisessa, sanoisin ettei kannata sijoittaa ainakaan pörssiyhtiöihin. Toisaalta nyt yhtiöiden arvostustasoa ovat matalalla ja nousukauden alettua voisi saada hyviä voittoja. Tätä tämä on, talouden arvuuttelu.

Hallitus on tehnyt parhaansa valtion velan pienentämiseksi ja työllisyyden lisäämiseksi. Arviot puhuvat nyt kuitenkin ihan toista. Työllisten määrä on pudonnut 40.000 viime vuodesta. Julkisen hallinnon velkaantumisen ennustetaan ensi vuonna nousevan 88 % bruttokansantuotteesta. Voi, voi ! Eihän tässä niin pitänyt käydä. No, miten sen nyt ottaa. Italian julkinen velka on yli 130 %, Ranskan ja Espanjan yli 100 %. Joka tapauksessa hallitus on tavoitellut päinvastaista ainakin hallitusohjelman mukaan ja nyt näyttää menevän pers…leen. Syy ei enää voi olla Marinin tuhlailevan hallituksen. Kerrankos sitä sattuu. 

Porin Jazz on kerännyt kesäisin maamme sivistyneistön ja poliitikot viheriöivälle Kirjuriluodon Arenalle. Nyt katsojamäärissä tapahtui romahdus. Viime vuonna Robbie Williamsin johdolla Porissa kävi hieman yli 60.000 katsojaa. Tänä vuonna vain vaivaiset 30.000 halusi nähdä PET Shop Boysit ja Kraftwerkin livenä. Tappiota tulee jo kolmatta vuotta peräkkäin. Asiantuntijat veikkailevat jopa konkurssia. Osan tappioista on aiheutunut Live Nationin hidas ja huono ohjelmapolitiikka. Osa menee Pori Jazz 66 -yhdistyksen piikkiin. Itse Jazz ei ole päässyt enää häiritsemään tapahtumavieraita, sillä se on siirretty syrjemmälle Lokkilavalle. Joka tapauksessa heikot esiintyjä ovat suurin syy yleisökatoon. Koko päälavan edusta rajattiin juopotteleville täysikäisille. Siinäkään ei ole järjen häivää.  Katsotaan mitä asianomaiset keksivät ensi kesäksi. Ehkä lisää halpoja suomalaisia iskelmälaulajia. 

Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea oli koolla viime viikolla. Eräs merkittävä linjanveto oli eläkeiän korottaminen asteittain. Kiinassakin kansalaisten elinajan odotus on kasvanut ja se on lisännyt yhteiskunnan menoja. Vaikka eläkkeet ovat olleet pienet, elinvuosia on alkanut tulemaan lisää. Kiinassa miesduunarit pääsevät eläkkeelle 60-vuotiaina ja duunarinaiset 50-vuotiaina. Tulevaisuuden tavoitteena on 65-vuoden eläkeikä. Muistissa on, kun Venäjällä yritettiin samaa temppua. Viisas presidentti Putin ei ehdottanut eläkeiän nostoa vaan sen teki duuma ja joku muu ylijohtaja. Näpeille tuli ja kunnolla. Venäläiset ihmiset eivät jääneet toimettomina odottelemaan vaan ryhtyivät vastustamaan. Putin ehti vetää uudistuksen puolittain takaisin. Miten käy Kiinassa ? Siellä on hieman yli miljardi ihmistä. Jos he ovat uudistusta vastaan, presidentti Xi voi tehdä jotain, vaikka Putinit.

Kiinasta ja Venäjästä tuli mieleen Unkarin Viktor Orban. Hänhän kävi heti heinäkuun alussa rauhan matkalla molemmissa maissa ja sen lisäksi vielä tapaamassa vapaaherra Trumpia Amerikoissa. Heinäkuun alusta Unkari on EUn puheenjohtajamaa. Orbanin rauhantoiminnasta ei pidetty EUssa. Nyt lukuisat kokoukset on siirretty Budapestista Brysseliin. Se on ikäänkuin muistutus kuolevaisuudesta porukan pettäjälle. Epäilen, että tuskin tuittupäinen Orban ottaa opikseen. Vielä on reilu 5 kuukautta kestettävää Unkarin johdolla. Vai pitäisikö suosiolla vetää matto jalkojen alta ja antaa puheenjohtajuus jollekin toiselle maalle. Mielestäni pitäisi. Sooloilijalle pitää näyttää ovea. EU on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

John Biden teki lopulta johtopäätöksen ja luopui presidenttiehdokkuudesta. Demokraattien ja ehkä myös monien ulkomaiden mielestä tämä oli suuri helpotus. Nyt sitten Kamala Harris alkaa virittelemään vaaliorganisaatioita. Aikaa on vain muutama kuukausi ja nimi pitäisi tehdä amerikkalaisille tutuksi. Eikä ainoastaan nimi vaan myös politiikka. Hän on nainen ja värillinen. Hän on täysi vastakohta Trumpille. Siinä vaaliaseita, joilla taistella.

Bluesin suuri valkoinen kummisetä John Mayall on kuollut. Ikää oli yli 90-vuotta. Omaperäinen tyyli säilyi puoli vuosisataa ja elää edelleen. Itselleni Mayall oli merkittävä hahmo. Kävin kuuntelemassa tätä bluesäijää Kulttuuritalolla Helsingissä vuonna 1968. Toisen kerran viitisen vuotta sitten Tamperetalolla. Hyvää musaa molemmilla kerroilla. 

Näistä voi  päätellä, ettei meillä tavallisilla ihmisillä mene mitenkään hyvin. Ei pidä paikkaansa. Jo tänään alkavat Olympialaiset Pariisissa. Ne kestävät elokuun 11.päivään asti. Siinä riittää tunnetta ja erilaisia tulkintoja. Joka päivä kisataan mitä kummallisimmista lajeissa ja jaetaan mitaleita kaikenlaisille kilpailijoille. Ehkä myös jollekin meikäläiselle yllättäjälle.

Olympiakomitean puheenjohtaja Vapaavuori on vastannut järjestöä kohtaan suunnattuun kritiikkiin. Ei ole mitään perää, sanoo Vapaavuori. Päin vastoin viimeinen olympiadi on mennyt erinomaisesti. Vapaavuori povaa kahta mitalia, eikä aio ottaa krediittiä jos vaikka mitalisaalis olisi suurempi. On sanottu, että OKlla on huonot suhteet Opetusministeriöön. Kriitikoiden pitää muistaa että olympiakomitealla on aivan toisenlainen työskentelytapa kuin virkamiesjohtoisella ministeriöllä. Lisäksi rahaa on vähemmän kuin muilla Pohjoismailla. Olympiakomitealla on paljon tehtäviä, joita jonkun on tehtävä. Yhteiset urheilutapahtumat, kansainväliset kokoukset, eri urheilulajien yhteistyö, säännöt, suhteet muihin tahoihin, Venäjän ja Valko-Venäjän boikotointi, ulkopuolinen sponsoriraha, organisaation pitkän aikavälin suunnittelu, urheilun tiedottaminen, huippu-urheilun strategia ja muut tärkeät asiat. Eiväthän urheilijat ehdi tekemään näitä asioita. Nyt he voivat keskittyä omaan lajiin ja suorituksiin. Olympiakomitea lähettää kisoihin kaikki mahdolliset urheilijat, joita voidaan lähettää. Muuten tulee oikeusjuttuja ammatin häiritsemisestä. 

Tässä näemme, ettei kaikissa asioissa mene huonosti. Pian saadaan juhlia mitalikahveja. Sitäpaitsi syyskuun alussa eduskunta palaa kesälomaltaan ja iltapäivisin nähdään taas värikkäitä keskusteluja meidän ihmisten elämästä.









Ei kommentteja: