torstai 17. syyskuuta 2015

Amsterdam

Jotta työssä olevat kanssaveljet ja -siskot eivät joutuisi kateuden pauloihin, kerron kaikki negatiiviset asiat Amsterdamista.

1. Sataa. Joka päivä on satanut. Välillä sataa vähemmän tai ei lainkaan. Päivällä kuitenkin sataa, joten täällä on ilma vilpoista ja kosteaa. Illalla ei ole satanut, jolloin keskustassa on liikkeellä tuhansittain ihmisiä. Niin on kyllä päivälläkin, mutta hieman vähemmän.

2. Hotellihuone on vaatimaton. Se on kooltaan kuin kaksi laivan hyttiä peräkkäin. Vuoteet ovat myös peräkkäin. Suihku ja vessa on omasta takaa. Kaikki äänet kuuluvat joka puolelta. Pientä lohdutusta tuo se, että hotelli sijaitsee muutaman sadan metrin päässä Päärautatieasemasta, Damilta ja Punaisten lyhtyjen alueelta.

3. Lämmintä ruokaa syötiin toissa päivänä. Kunnon ateriaa ei ole tullut syötyä parina päivänä. Ei ole nälkä. Se taas johtuu siitä, että nautimme päivittäin pieniä annoksia jotain ruoan tapaista. Sellaisia ovat paikalliset voileivät, krepesit, vohvelit, patongit, juusto, salami, jäätelö jne. Juomiakin on ollut tarjolla.

4. Emme menneet katsomaan Ajaxin ja Celticin futismatsia. Poliiseja oli tänään keskustassa poikkeuksellisen paljon. Päätimme kärsiä muutaman sadan metrin päähän hotellissamme Café Casablancaan. Siellä soittaa big band jazzia.

5. Van Gogh museossa ei ollut kaikkia taiteilijan töitä. Kuten arvasinkin museossa ei ollut kaikkia kiinnostavia töitä. Sitä paitsi jouduimme odottamaan lippujenostojonossa parikymmentä minuuttia.

6. En onnistunut tinkaamaan vintage kaupassa. Myyjä ei millään suostunut pudottamaan hintaa vaatekaupassa, vaikka kyse on käytetyistä vaatteista. Jouduin maksamaan melkein viisi kymppiä retronahkatakista, jota naiset pitivät hienona löytönä.

Onhan täällä ollut mukavaakin, mutta jätetään ne nyt kertomatta, ettei ketään harmita.


Ei kommentteja: