En nyt kirjoita Vihreän puolueen uudesta puheenjohtajasta tai puoluekokuksesta. En myöskään vihreiden kohonneista galluppien luvuista.
Haluan avautua oman pihani vihertämisestä. Syksyllä pihan näytti sammalten täyttämältä. Levitimme kalkkia ja multaa. Tasoitimme pihan ja kylvimme siemeniä. Piha näytti sekä syksyllä että keväällä mullokselta tai savikolta.
Keväällä leikkasin pihalla olevat pensaiden kuivuneet oksat pois. Näkösuojana toimineet pensaat häipyivät pois ja jäljelle jäi joukko kasvin tynkiä. Naapurilla oli suora näköyhteys olohuoneeseemme. Kevään myötä tyngät pysyivät harmaan ruskeina alkioina ilman vihreitä alkuja.
Keväällä leikkasin omenapuun oksia. Oikein isolla kädellä. Omenapuu muistutti leikkauksen jälkeen Aleppon pommitusten aikaansaannoksista. Keväällä puu työnsi kuitenkin jäljelle jääneistä oksista silmuja ja edelleen kukkia.
Vaihdoin kiukaan kivet. Vanhat kivet asettelin pihalle savikon ja entisten kukkien väliin. Löysin pihalla olevasta puoliksi lahonnesta kiulusta lisää kiuaskiviä. Rakentelin niistä pienen kivetyksen erotuksena tulevasta (toivon mukaan) nurmikosta.
Pikku hiljaa omenapuu alkoi saada lehtiä ja kukkia. Savikkoon alkoi nousta ruohon ituja ja penkistä alkoi nousta kukantaimia. Pensaista alkoi ilmestyä lehtien ituja ja oksantynkiä. Sitten tuli sateita ja kasvu kiihtyi. Ostin parikymmentä pientä kukkaa penkkiin. Ostin myös kympin trimmerin, jolla saattoi leikellä isompia rikkaruohoja aidan ja penkkien laidoilta. Ruoho jatkoi kasvuaan. Pian saatoin leikata nurmikkoa ruohonleikkurilla. Pikku hiljaa koko piha oli muuttunut vihreäksi ja
elinvoimaiseksi.
Olimme onnistuneet pihan vihertämisessä. Mahtava fiilis. En olisi uskonut mullan voimaan. Nyt tiedän sen. Kasvit elävät mullasta ja vedestä. Niiden avulla pihan saa viheriöimään. Siinä aitoa viherpiipertämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti