torstai 23. huhtikuuta 2020

Sima


Vapunaattoon on tasan viikko. Päätin tehdä Vapuksi simaa. Pulmana oli fariinisokerin puuttuminen. En halunnut lähteä kauppaan fariinisokerin takia. Seuraava kaupan lähetys tulee tiistaina, joten se on aivan liian myöhäistä. Kaapista löytyi kuitenkin kandisokeria. Menneinä aikoina, jossakin ravintolassa tai kahvilassa tarjottiin kyseistä sokeria kahvin tai teen kaveriksi. Ihastuin niin paljon, että ostin tätä sokeria. Eipä ole paljon tullut käytettyä. Nyt löytyi käyttöä. Tässä minun versioni simasta.

3 dl kandisokeria
2 dl sokeria
 4 ltr vettä
1 sitruuna
1/4 tl kuivahiivaa
sokeria
rusinoita

Kuoritaan sitruuna. Poistetaan sitruunan valkea malto. Kuumennetaan pari litraa vettä ja sekoitetaan siihen molemmat sokerit. Sekoitetaan niin kauan, että kandisokeri on liuennut veteen. Kaadetaan sokeriliemi kulhoon. Lisätään loppu vesi (kylmä). Leikataan sitruuna viipaleiksi ja lisätään se ja kuoret liemeen. Lisätään kuivahiiva liemeen. Annetaan seoksen tekeytyä yksi vuorokausi huoneen lämmössä. Laitetaan juomapulloihin hieman sokeria ja muutama rusina. Täytetään pullot simalla. Annetaan siman valmistua kylmässä (ulkona) viikon. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan.

Jännittää, miltä tämä kandisokerisima oikein maistuu. Viikon kuluttua ollaan siitäkin viisaampia.

Ei kommentteja: