maanantai 22. kesäkuuta 2020

Kuka, Mitä, Häh ?

Päivän Trump: Trump on erottanut liittovaltion syyttäjän Bermannin. Tosin Trump on kieltänyt tämän ja sanoi luottavansa oikeusministeri Barriin. Erotettu syyttäjä ei hänkään ole tietoinen erottamisesta tai eroamisesta. Hän ei aio erota. Lähteiden mukaan Trump on jo erottanut hänet. Syyttäjä on tutkinut Trumpin lähipiiriä ja esityisesti entistä ja nykyistä Trumpin asianajajaa.

Trump avasi vaalikiertueensa ja kertoi kannattajilleen, että  hän on pelastanut satoja tuhansia amerikkalaisia virukselta. Hän laittoi rajat kiinni kiinalaisilta tammikuun lopulla. Hän ei kuitenkaan muistanut vähätelleensä tätä ennen jotain pikku koronavirusta, joka ei tule Amerikkaan lainkaan. Ensi viikolla seuraavassa vaalitapahtumassa Trumpin odotetaan kertovan, että hän pelasti koko maailman koronalta. Erityisesti Amerikan, Brasilian ja Venäjän.

Trumpin entinen turvallisuusneuvonantaja John Bolton on kirjoittanut paljastuskirjan presidentistä. Siinä kerrotaan Trumpin kysyneen presidentti Niinistöltä, millainen Putin on. Niinistö oli kertonut Putinin olevan taistelija. Tällä kommentilla Niinistö keräsi Putinilta kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Putin luovuttaa Niinistölle pisteet ja merkin heti seuraavalla Naantalin valtiovierailulla ensi vuonna. Tiettäväst Trumpilta ei ole tullut kumpaakaan.

Presidentti Putin on päättänyt järjestää Venäjällä suurjuhlat ylihuomnna. Venäjän koronaviruskuolemat ovat laskeneet alle sadan päivässä. Juhlia vietetään perinteisin menoin, jossa marssitaan ja esitellään sotakalustoa, jolla korona tainnutettiin. Veteraaneja on juhlittu  myös näyttävästi jo monta päivää.

Saksalainen maksupalveluyritys Wirecard ilmoitti viime viikon lopulla, että sen filippiiniläisiltä tileiltä on kateissa 1,9 miljardia euroa. Nyt yhtiö ilmoitti, ettei rahoja ole koskaan ollutkaan olemassa. Yhtiön arvosta putosi 75 prosenttia parissa päivässä ja toimitusjohtaja joutui eroamaan.

Suomessa alkoholi on 91 prosenttia kallimpaa kuin EU maiden keskiarvo. Ruoka on vain 18 prosenttia kalliimpaa kuin EU maiden keskiarvo. Ei hätää. Norjassa ja Islannissa alkoholi on vielä meitäkin kalliimpaa. Sillä tiedollahan voi mennä hymyssä suin vaikka Alkoon.

Suomen ilmastossa vallitsee sulkukorkeapaine. Se jatkuu ainakin ensi viikon tiistaihin, jolloin viileää ilmaa virtaa jälleen maahamme. Lämpötila nousee sitä ennen etelässä yli 30 asteeseen. Sulkukorkeapaineella hallitus korvaa työntekijöiden korona-ajan etätyöstä aiheutunutta kärsimystä. Juhannuksen jälkeen lomalle jäävät pääsevät etelän lämpöön kotomaahan, ilman kalliita ja vaarallisia lentoja. Sulku puretaan viikon jälkeen koko maassa. Tiedä sitten tuleeko sulkuja vielä loppupäässä heinäkuuta tai elokuuta.



Ei kommentteja: