maanantai 19. huhtikuuta 2021

Iloisia uutisia II

 Suomen Vuokranantajat kertovat, että vuokrien kasvu on pysähtynyt. Etenkin opiskelijakaupungeissa vuokrien kasvu on hiipunut, sillä lukuisia opiskeluasuntoja on etäopetuksen takia tyhjillään. Näin opiskelijat auttavat vuokralla asuvia ihmisiä uhrautumalla etäopetukseen. Tämä on mitalin paikka.

Arttu Ruotsalainen iski jälleen maalin Buffalon paidassa. Maali syntyi pelin ensimmäisellä minuutilla Pittsburghiin verkkoon. Kyseessä oli Ruotsalaisen kuudes NHL-peli ja toinen maali. Tilastollisesti pitää odotella taas kolme peliä kunnes Arttu maalaa.

12 eurooppalaista jalkapalloseuraa ilmoitti perustavansa uuden Superliigan. Samanlainen liiga perustetaan sekä miesten että naisten joukkueille. Asiasta on liikkunut huhuja useiden vuosien ajan, mutta nyt perustaminen on tuotu julkisuuteen. Euroopan jalkapalloliitto varoittaa seuroja siitä, että ne voidaan sulkea pois kaikesta muusta jalkapallotoiminnasta. Katsojat odottavat innolla Superliigan alkua ja sitä, mikä kanava alkaa näyttämään tulevia pelejä.

Tytti Yli-Viikari tuli vihdoin julkisuuteen Arto Nybergin ohjelmassa. Hän kertoi ymmärtävänsä poliitikkojen huolen mediaan paineessa, mutta sanoi ettei ole tehnyt mitään laitonta. Kauneudenhoitopalvelujen käyttö on liittynyt virkatehtäviin. Ulkomaan matkat johtuvat hänen kansainvälisestä luottamustoimesta ja virkatehtävistä. Lentopisteet ovat hänen henkilökohtaisia asioita, jotka eivät kuulu muille. Tarkastustoimintaa on nykyaikaistettu yhteistyön suuntaan vanhanaikaisen tarkastamisen sijaan. Mahtavaa, että asioihin saatiin vihdoinkin selvyys.

Tšekki on kartoittanut 18 venäläistä lähetystötyöntekijää epäiltyinä vakoojina. Heidän kerrotaan sotkeutuneen vuonna 2014 tapahtuneeseen asevoimien asevarikon räjähdykseen. Venäjä vastasi kartoittamalla 20 tsekkivirkailijaa Venäjältä. Hyvä, kun hankalat asiat voidaan selvittää  ja epäilyt voidaan lopettaa poistamalla hankalat ihmiset kummastakin maasta. Nythän maailma on molemmissa maissa parempi. Eikö ?

Kreml on kertonut vuotuiseen tapaan johtajien palkkatiedot. Venäjä on tunnettu läpinäkyvyydestään ja siihen kuuluu Kremlin johtajien palkat. Aina yhtä vaatimaton ”nöyrä palvelija”, kuten Putin itseään kutsuu , tienaa vuodessa 10 miljoonaa ruplaa. Se on euroissa 110.000 €.  Se on hieman vähemmän kuin mitä Niinistö saa vuodessa. Sen sijaan lähes kaikki Putinin alaisista tienaavat huomattavasti enemmän kuin tsaari, jopa kaksinkertaisesti enemmän, kuten esimerkiksi Duuman puheenjohtaja. Putin kertoo omistavansa 77 neliön asunnon ja 18 neliön autotallin. Hänellä on kolme autoa ja peräkärry. Tässä syy, miksi Putin kutsuu itseään myös ”kaleeriorjaksi”. Myöskään Navalnyin paljastama Gelendzhikin palatsi ei suinkaan ole Putinin vaan sen omistajiksi ilmoittautuivat veljekset Rotenberg. Näin karistetaan myös paljon vääristelty käsitys, että Putin olisi maailman rikkain mies. Vaatimattomuus kaunistaa, sanotaan. Niin se on Venäjälläkin.

Toinenkin iloinen uutinen tulee Venäjän suunnalta. Tai oikeastaan molempien Venäjien suunnalta. Venäjän media kertoo tiedustelupalvelun paljastaneensa Valko-Venäjällä armeijan vallankaappausyrityksen. Kaksi henkilöä on pidätetty Venäjällä vallankaappauksen suunnittelusta. Armeijan liberaaleja kenraaleja suostuteltiin mukaan vallankaappaukseen, jolla olisi syrjäytetty presidentti Lukashenka. Kaappareilla on yhteyksiä myös Yhdysvaltain tiedustelupalveluun. Nyt tämä yritys torjuttiin ja suunnittelijat ovat pidätettynä. Putin kutsui Lukashenkaa työvierailulle kuluvan kuun loppupuolelle. Ehkä samalla olisi syytä liittää Valko-Venäjä Venäjään, niin päästäisiin tällaisista kaappaajista ja suunnitelmista eroon.

Kuuban presidentti Raul Castro luopuu vallasta. Näin Castron veljesten tarina Kuuban johdossa päättyy.  Ihan liikuttavaa ajatella, että veljekset Fidel ja Raul ovat johtaneet maata kuusikymmentä vuotta. Eihän Kekkonenkaan hallinnut Suomea kuin 25 vuotta. Vai päättyykö Castrojen taru sittenkään ? Saattaa nimittäin olla, että veljesten viitoittamalla tiellä mennään vielä vuosikausia. Toisaalta vaarana on, että naapurimaan Yhdysvaltojen miljonäärit valtaavat pikku hiljaa Kuuban takaisin ja maasta tulee taas viiskytluvulla loistanut lomaparatiisi.  Samalla viiskytluvun cadillacien tilalle tulisivat uudet teslat, toyotat ja hyndait. Aika näyttää, mutta jotain uutta on tulossa Kuubaankin.

Ei kommentteja: