torstai 29. huhtikuuta 2021

Politiikan viikko

 Koronan helpottaessa politiikka astui jälleen otsikoihin. Hallitus sulkeutui riiheen vääntämään kahden seuraavan vuoden askelmerkkejä. Riiheämiseksi viikko menikin. Hieman yllättäen Keskusta halusi nostaa omaa arvoaan ja todistaa olevansa se puolue, joka on hallituksen toinen tukijalka. Tukijalka meinasi kaataa koko hallituksen. Poliittinen näytelmä kiteytyi Keskustan eduskuntaryhmän kerrottua, että hallituksen pitäisi olla vanhan hyvän ajan punavihreä hallitus, jossa demarit ja kepu johtavat marssia. Punavihreässä oli vasemmiston ja vihreiden juonia. Marssi muuttui farssiksi, kun ulkopuolisille näytti, ettei mikään kelpaa Kepulle. Vaikutti siltä, että kyse oli oikeasti Kepun terapiasta kohteena oma kenttäväki. Sitten joku muisti Keskustapuolueen tarkoituksen. Iki-ihana Soten maakuntahallinto piti antaa Suomen kansalle. Puolueväki sai ilmeisesti laastarinsa ja hallitus oli jälleen kuin siskot keskenään. Seuraavan kahden vuoden aikana muiden puolueiden edustajat poistavat varmistimen pistoolistaan aina kun kepulainen alkaa laulaa.

Kansalaisille näytelmä tuli puskista. Tyylipisteitä ei tullut millekään puolueelle. Asiaa seuraava saattoi huomata, miten puolueet vuodattavat osittaisia tietoja kesken neuvotteluiden. Kerättiin sympatiapisteet ja lobattiin omia tavoitteita. Tavoitteiden toteutuminen jäi kovin epäselväksi. Kuulemma Keskusta sai jatkoa turpeen käytölle. Sehän onmsitä ilmaston muutoksen vastustamista. Sinänsä oli virkistävää kuulla tuttua kinastelua koronauutisten sijaan. Kaiken kaikkiaan politiikan pisteet laahaavat niin alhaalla, että mikäli poliitikot käsittäisivät miten naurettavilta he kansalaisten silmissä näyttävät, herkkähipiäisiä kaivautuisivat koloihinsa. Mutta kun poliitikon paras kaveri on kaveripuolueen poliitikko, mitään häpeää ei tunneta. Ymmärtämystä sisäpiirissä riittää. Kaikki tämä sählääminen kansalaisten rahoilla puolueiden ja poliitikkojen omia etuja ajaen. Tekisi mieli sanoa yksi sana : Hävetkää ! En kuitenkaan sano, koska tiedän etteivät vakuumiin käärityt besserwisserit osaa tuntea mitään häpeää. Siksi sanonkin: Vappu on tulossa, voitte revitellä vappupuheissanne taas miten erinomaisia olette. Keskustapuolueessa antaisin kainon neuvon. Suostutelkaa Vanhanen puheenjohtajaksi ja siirtäkää Saarikko Marttojen johtoon. Kyllä se kannatus sillä nousee yli kymmeneen prosenttiin.

Lopuksi kevennys eli huumoria. Vanhaan hyvään aikaan kysyttiin, mitä tarkoittavat kirjaimet SKDL. Vastaus: Suomen kansan demokraattinen loppu. Nyt voi kysyä. Mitä jää jäljelle kun sanasta Keskusta jättää kolme ensimmäistä kirjainta pois. Vastaus: Urea.

Hyvää vappua !

Ei kommentteja: