perjantai 2. huhtikuuta 2021

Pitkäperjantain piirakat

 


Pitkäperjantai on niiiiin pitkä, että silloin on hyvää aikaa paistella piirakoita. Päätimme uhrata koko perjantai-iltapäivän (12-16) tähän pyhään toimitukseen. Karjalanpiirakat ovat meille karjalaisille pyhää ruokaa, jota syödään paaston jälkeen pääsiäisenä. Juhlistimme kaiken lisäksi tätä nimenomaista piirakkaseremoniaa paistamalla kolmenlaisia piirakoita: riisipiirakoita, perunapiirakoita ja porkkanapiirakoita.

Piirakoita varten tein riisipuuroa ja perunamuusia. Muusiin lisäsin pari kananmunaa. Keittelin perunoiden kanssa yhden ison porkkanan. Muusasin sen ja lisäsin saman verran riisipuuroa sekaan. Kuoritaikinaan laitoin vettä, ruisjauhojen ja vehnäjauhoja. Molempia jauhoja suurin piirtein yhtä paljon. Kaulin taikinasta ohuita, soikeita kiekkoja. Vaimoni hoiteli taitavasti rypytyksen eli muotoilun eli designin. Sen olennaisen, joka tekee karjalanpiirakoista ainutlaatuisia.

Paistettiin täysillä lämmmöillä meidän uunissamme noin 13 minuuttia per pellillinen. Kiertoilmauunissa 250 astetta. Valmiit piirakat voideltiin voisulalla ja laitettiiin liinan alle pehmenemään. 

Ja sitten paras osa, syöminen. Valmiita piirakoita saatiin 33 kappaletta. Kaikki olivat herkullisen hyviä. Mitä sitä kotikokit muuta. 

Miten ihminen pääsee tavoista ? Miten koira pääsee karvoistaan ? Miten karjalainen pääsee piirakoistaan ? Ei muuten kuin syömällä ne ! 

Ei kommentteja: