tiistai 17. elokuuta 2021

Ooppera kapinoi

 Maan punavihreä hallitus on yrittänyt pistää korkeakulttuurille jäitä hattuun lyömällä julkisesti koronalla ja yrittämällä lopettaa koko kulttuurin nurkan takana. Mutta viherpiipertäjä-kommarit eivät ole siinä onnistuneet, tälläkään kertaa. Ooppera iskee kovaa takaisin. Nyt on kyseessä oopperan kapina. Se on oikea koronakapina, johon toivotaan mukaan kaikkia oopperan ystäviä, mutta myös korkeakulttuurin kultivoituneita kannattajia. Kysyimme maamme kahdenkymmenen rikkaimman perheen edustajilta, millä tavalla oopperan pitäisi irtautua hallituksen puristusotteesta. Tässä vastaukset:

Herlinit:       Otan tämä aika henkilökohtaisesti. Ainoa oikea tapa kohdata tämä ongelma on yksityistäminen. Teemme yksityisen oopperan Helsinkiin paraatipaikalle rautatiekiskojen päälle. Samalla mallilla kuin Tampereella. Koneen säätiön kautta hoidellaan rahoitus, ettei meidän tarvitse sentään pistää omia rahoja likoon. Pari vuotta ja meillä on uusi Uljas oopperatalo. Pitäkööt vanhassa oopperatalossa vaikka jääkiekko-otteluita. Ei kiinnosta pätkän vertaa !

Paasikivet:    Oopperan on valmistauduttava poliisien ja avien yllätyshyökkäykseen. Oopperan henkilökunnasta on uhrattava heikkolahjaiset laulajat, soittajat, tanssijat ja tekninen henkilöstö. Kun pidätyksiä tapahtuu uhrataan veljistä ja siskoista huonoimmat poliisiputkaan ja vankilaan. Näin parhaat ja lahjakkaimmat taiteilijat eivät menetä inspiraatiotaan ja siirry ulkomaisiin laitoksiin. Voimme tukea pidätettyjen perheitä jonkin aikaa kun he viruvat selleissä.

Ehnrootit:     Kapinalla pannaan vastaan. Oopperan muu henkilökunta menee Mannerheimintielle pitämään istumalakkoa. Liikenne pysähtyy eikä kukaan jaksa kiinnostua oopperasta tai katsomon lohkoista. Taiteellinen henkilökunta vetää oopperan läpi samaan aikaan sydämen pohjasta ja yleisö saa eliksiiriä elämäänsä. Elokapinalliset saivat olla Tampereella ainakin kuusi tuntia kadulla. Poliisit pyörivät ympärillä. Kyllä siinä ajassa ehtii vetämään minkä tahansa koko illan oopperan sisältäen kaksi väliaika kuohuviinillä, kahvilla, konjakilla ja sacher-tortulla. 

Wahroosit:    Lippujen hintoja pitää nostaa. Tonnin kappale. Lipunmyynnin tulot pysyvät nykytasolla ja katsomossa on väljää. Meitä tulee noin 20 katsojaa. Ei siinä enää lohkoja tarvita. Täyttää hyvin kaikki Avien, hallituksen, HUSin ja THL:n pikkunilkkien rajoitukset. Ei vapaata kahlita voi. Menkööt Venäjälle ja Valko-Venäjälle kaikki, jotka kaipaavat lisää sääntöjä. Annetaan markkinoiden hoitaa tämäkin pikku ongelma.

Etola:         Otetaan ihan rauhallisesti. Kyllä aika hoitaa ongelmat. Pian hallitus kaatuu ja uusi pannaan pystyyn. Kokoomuksen ja Perussuomalaisten uuteen hallitusohjelmaan kirjataan oopperan tuen korottaminen. Nostetaan nykyinen valtionapu 230€/paikka tuntuvasti suuremmaksi eli 800€/paikka. Sillä tavoin turvataan oopperan olemassaolo ja henkilökunta näinä vaikeina aikoina. Silloin on aivan sama onko salissa tyhjää, täyttä tai ketään. Homma pelaa. Onhan pieniä yksityistilaisuuksia järjestetty ennenkin. Pitäähän taiteilijoiden saada palkkansa, jonka he ovat suurella sivistyksellä hankkineet.

Seppälät:     Sata vuotta sitten oli kieltolaki niinkuin nyt on koronalaki. Silloin pidettiin salakapakoita. Nyt voitaisiin pitää salaoopperoita. Pienelle piirille kerrotaan tapahtumapaikka ja bileet pystyyn. Poliisin ratsatessa kerrotaan kuoroharrastuksesta ja teenjuonnista. Sitä paitsi sata vuotta sitten hoidettiin muilutuksia itärajalla. Eiköhän nytkin voitaisi ajella näitä Mariineja, Kiuruja ja Ohisaloja idän ihmeitä tutustumaan. Siinähän ne oppii miten oopperaa tulee kohdella. Hellävaraisesti.

Ingmannit:    Otetaan jokin iso laiva Silja Lineltä, vaikka Viking Grace, ja lähdetään oopperapakolaisiksi Välimerelle. Siellä esitetään kaikki bravuurit ja nautitaan hyvän porukan seurasta. Matkalla voidaan pysähtyä tankkaamassa Välimeren eri satamissa. Pariisi, Strasbourg, Milano ja mitä niitä on. Kyllä Italia, Espanja tai Ranska ottavat tällaiset oopperapakolaiset vastaan, ottaahan ne arabeja ja afrikkalaisiakin. Voidaan vaikka mustata naamat tummemmiksi. Mutta mukaan pääsevät vain kaikkein kovimmat solistit ja vannoutuneimmat fanit.  

Blåbergit:     Rautaa vaan rajalle. Pannaan kova kovaa vastaan. Jos poliisi uhkailee, pyydetään puolustusvoimien erikoisjoukkoja, reservin vapaaehtoisia, sotaveteraaniyhdistysten johtoryhmiä, vapaamuurareiden ja rotareiden valiojoukkoa hätiin. Kyllä meilläkin on ystäviä, jotka ymmärtävät auttaa tarpeen vaatiessa. Ollaankin hieman kaivattu oikeaa toimintaa puhumisen sijaan. Sormet jo syyhyää. Täältä kyllä pesee, kuivaa ja linkoaa !

Siilasmaat, Fromondit, Hartwallit, Lindströmit, Gripenbergit, Tallbergit, Langenskiöldit ja kumppanit eivät ehtineet vastata, koska olivat golfaamassa Dubaissa, laskettelemassa Alpeilla, metsästämässä Keniassa, kalastamassa Hawajilla, purjehtimassa Karibialla tai vuorikiipeilemässä Nepalissa. He ovat kuitenkin täysin rinnoin hengessä mukana.



 


Ei kommentteja: