keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Leipomossa

Minulla oli Marseillessa ja Montpellierissä tapana käydä aamulenkillä. Lenkki oli vielä lyhyempi kuin kotona Peltsulla. Se päättyi yleensä leipomoon ( Boulangeries tai Patisseurz). Yleensä näitä leipomoita tai leipäkauppoja oli aika tiheästi, sillä paikalliset haluavat ostaa ja syödä aamiaisleipänsä tuoreina. Rue du Pradon varrella ihan parinkymmenen metrin päässä asunnostamme oli leipomo, joka oli varsin kallis. Leivät ja patongit olivat yleensä kymmenen senttiä kalliimpia ja leivokset 10 prossaa kalliimpia kuin muualla. Tässä paikassa oli kuitenkin yksi erikoisuus. Kun kassahenkilö laski hinnan, raha laitettiin koneeseen. Siinä oli kaksi aukkoa. Toinen seteleillä ja toinen kolikoilla. Samasta laitteesta putkahtavat myös vaihtorahaa. Se vaikutti ainakin turvalliselta. Ehkä sen takia tuotteet olivat kalliimpia kuin muualla. Takanani ollut mies sanoi myyjälle, etten ollut ranskalainen. En nimittäin löytänyt heti seteliaukkoa. Hän oli siinä ihan oikeassa, sillä ihmettelin pitkään koneen toimintaa. Lopulta kuitenkin kone imaisi kymppini ja pulitti vaihtorahaa kiltisti minulle. Kyllä ranskalainen keksii vai oliko se saksalainen !

Ei kommentteja: