tiistai 19. kesäkuuta 2018

FUTISFANIN EVÄÄT

Jossakin iltapäivälehdessä Michelin- ja Lidlkokki Hans Välimäki ehdotteli jakapallokisojen kotikatsomoon sopivaa ruokaa. Välimäki tekisi pastaa, koska sitä riittää ja siitä saa voimaa. Sen kaverina voisi särpiä vaikka punkkua. Todellinen futisfani ei moisesta hienostelusta innostu. Pastaa syödään vaimon kanssa italialaisravintolan kynttiläillallisella tai jälkikaasvun yllätysvierailulla ison kaveriporukan kanssa.

Tosifanin eväät ovat paljon yksinkertaisemmat. Pelin alettua kotikatsomossa ollaan tarkkana pelitilanteiden kanssa. Aikaa ei ole hukattavissa ruonlaittoon vaan kaiken pitää löytyä nopeasti ja yksinkertaisesti. Jääkaapista löytyvät pääosin tärkeimmät tykötarpeet. Ne voi käydä hakemassa, kun pelissä joku loukkaantuu tai tulee jokin muu tauko. Kylmä makkara on ehdoton ykkönen. Grillimakkkara, makkarapihvi tai nakit, ihan sama. Makkara on aina makkara, vaikka voissa paistaisi. Ja sitä pitää olla riittävästi. Sen päälle turskahdus sinappia ja suolaisen nälkä alkaa taittua. Kaapista löytyy sipsipussi, mikäli suolaisennälkä vielä vaivaa. Kermeviilistä ja valmiista maustepussista vaimo voi sekoittaa kastikkeen. Tai mikäli on sinkku, futisfanilla on joku kaveri, joka ehtii sekoittamaan viilit. Juomaksi on vain yksi mahdollisuus - kylmä bisse. Siitä voi etukäteen hommata erilaisia versioita, mutta yksi asia on välttämätön. Sitä pitää olla riittävästi.

Ei kommentteja: